Kommentti: Shane Doan saa lokaa niskaansa – miksi ihmeessä seurauskollisuutta ei arvosteta tarpeeksi?

Koko uransa samassa organisaatiossa kiekkoillut Shane Doan kertoi eilen keskiviikkona päättävänsä pelaajauransa. Doan varattiin alkuperäisen Winnipeg Jetsin toimesta vuonna 1995 numerolla 7. Doanin tulokaskauden jälkeen Jets siirtyi Arizonaan, jossa kanadalainen kiekkoili seuraavat 20 kautta. Doania voidaan siis pitää todellisena seuralegendana, vaikka hänen yhteistyönsä Coyotesin kanssa päättyikin kyseenalaisissa merkeissä – Coyotesin omistaja Andrew Barroway kun ei halunnut jatkaa enää kapteeninsa sopimusta. Näin ollen Doan joutuikin viettämään kesän vapaiden agenttien markkinoilla miettimässä jatkaako uraansa vai ei. Doanin eläköityminen on luonnollisesti herättänyt paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa sekä keskustelupalstoilla. Siellä silmään on osunut useita mielipiteitä, joissa Doania pidetään pelaajana, joka ei edes halunnut voittaa Stanley Cupia. Doania siis pidetään seurauskollisuutensa vuoksi jonkinasteisena ”pelkurina”, joka ei ole uskaltanut lähteä metsästämään mestaruutta muualle. On totta, ettei Coyotes ole ollut missään vaiheessa historiansa aikana suosikki Stanley Cupin mestariksi. Joukkue kuitenkin selviytyi Doanin aikana yhdeksän kertaa pudotuspeleihin, joista kaudella 2011-12 aina konferenssifinaaleihin asti. Kyseisen kauden jälkeen aavikolla ei tosin pudotuspelejä ole enää pelattu ja Doanilla olisi toki ollut mahdollisuus lähteä hakemaan kruunua uralleen jostain muualta. Doan kuitenkin asetti perheensä etusijalle – hän ei halunnut jättää kotiaan ja vaatia vaimoaan ja neljää lastaan muuttamaan muualle vain Stanley Cup-sormuksen takia tai asua itse kaukana perheestään. Tämä on mielestäni erittäin epäitsekäs ja kunnioitettava teko. Jääkiekko ei ole koko elämä. Eikä seuranvaihto olisi missään nimessä taannut mestaruutta. Hyvänä esimerkkinä tästä voidaan käyttää niin ikään vuonna 1995 varattua Jarome Iginlaa. Iginla pysyi Calgary Flamesille seurauskollisena kauteen 2012-13 asti, jolloin hänen Stanley Cupin metsästyksensä alkoi. Ensin Iginla siirtyi Pittsburgh Penguinsiin, jossa matka tyssäsi konferenssifinaaleihin. Seuraava osoite oli Boston Bruins, jonka matka päättyi jo pudotuspelien toiselle kierrokselle. Bruinsin jälkeen Iginla vietti kaksi täyttä kautta Colorado Avalanchessa – ilman pudotuspelejä. Kolmannella kaudella ”Iggy” kaupattiin Los Angeles Kingsiin, joka ei selvinnyt pudotuspeleihin. Tänä ”metsästysaikana” Flames on selviytynyt pudotuspeleihin kaksi kertaa – yhtä monesti kuin Iginla viiden vuoden aikana neljässä eri seurassa. Tällä hetkellä Iginla on vapaiden agenttien markkinoilla ilman uutta työnantajaa. Ja kuten Doanin, myös hänen uransa saattaa hyvinkin päättyä tähän kesään – niin ikään ilman mestaruutta, vaikka mies on perheensä kanssa reissannut ympäri Yhdysvaltoja viimeiset viisi vuotta. Vaikka Iginlaa voidaan pitää jollain tavalla Flamesin seuralegendana, on hänen uransa viimeiset vuodet karistaneet kyseistä kunniaa. Sen sijaan Doan tulee pysymään Arizonan suurimpana kiekkoikonina nyt, aina ja ikuisesti. Jokainen voisi miettiä tilannetta omassa päässään – haluaisinko itse olla uskollinen seuralleni urani loppuun asti vai toimia reissumiehenä urani viimeiset vuodet hakien mestaruutta seuroissa, joihin minulla ei ole minkäänlaisia tunnesiteitä. Minä ainakin valitsisin seurauskollisuuden, kävi miten kävi.

  NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.

LUE MYÖS: