Sveitsiläisvahdin kotiinpaluu pilattu – Ducks väänsi miehen kanssa NHL-sopimuksen
Sveitsiläisvahti Reto Berran piti palata ensi kaudeksi takaisin kotimaahansa Sveitsiin, sillä hän ehti tekemään jo kolme kuukautta sitten kolmivuotisen sopimuksen NLA:ssa pelaavan Fribourg-Gotteronin kanssa.
Sveitsissä saatiin kuitenkin lopulta pettyä, sillä Berra ei lopun viimein palaakkaan vielä kotimaahansa. Mies on nimittäin tehnyt NHL-sopimuksen Anaheim Ducksin kanssa, jonka maalinsuulla pelaavat jo valmiiksi John Gibson sekä vastikään kalifornialaisseuraan siirtynyt Ryan Miller.
Miehen NLA-sopimuksessa oli siis NHL-pykälä, jonka mies päätti käyttää siirtyäkseen takaisin maailman parhaaseen kiekkoliigaan. Hänen NHL-pahvinsa on yksivuotinen, mutta Ducksin periaatteiden mukaisesti tarkempia tietoja ei ole vielä julkaistu.
Berra on pelannut NHL-kaukaloissa vuodesta 2014 lähtien, minä aikana hän on edustanut Calgary Flamesia, Colorado Avalanchea sekä Florida Panthersia.
Miehen tilillä on yhteensä 71 NHL:n runkosarjaottelua, joissa hänen tilastonsa ovat 90,4/2.88. Esimerkiksi kuitenkin viime kaudella Berra pelasi lähes kokonaisuudessaan AHL:n puolella.
Berran kunnianhimoisuutta on kuitenkin arvostettava, sillä Ducksissa hän tulee toimimaan auttamatta kolmosvahtina. Nimittäin torjuntavastuun ylhäällä tulevat jakamaan ilman sen suurempia kummallisuuksia juuri Gibson sekä Miller.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
- Ruotsille hyviä uutisia! Toronto-hyökkääjä suuntaa MM-kisoihin
- Auts! Florida-tähti heitti viiltävän piikin kesälomalle lentäneelle Torontolle
- Vegas Golden Knights kesälomalle – samalla tehtiin käsittämätön NHL-ennätys
- Aleksander Barkov ehdolla arvostettuun NHL-palkintoon!
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin – Jere Lehtinen kommentoi NHL-vahvistusten tilannetta
- Yhdysvaltojen MM-joukkue julki – supertähti sivuun loukkaantumisen takia
- Discovery: Juuse Saroksen MM-päätös paljastui
- Pitäisikö Toronton kaupata joku tähtihyökkääjistään? Näin vastaa William Nylander
- Toronto Maple Leafs aikaiselle kesälomalle – käsittämätön putki sai jatkoa
- Lady Byng -ehdokkaat julki – tästä porukasta valitaan NHL:n herrasmiespelaaja
- Lähde: Utah valmistelee hurjaa siirtojytkyä NHL:ssä!
- NHL:n pudotuspeleissä harvinainen tilanne – tällaista herkkua ei ole joka vuosi tarjolla
- Connor Hellebuyck heitti joukkuekaverinsa bussin alle – lataa kovaa tekstiä Avalanche-sarjasta
- Ei ole totta! Ruotsi sai taas uuden järisyttävän NHL-vahvistuksen MM-kisoihin
- Lady Byng -ehdokkaat julki – tästä porukasta valitaan NHL:n herrasmiespelaaja
- Boston Bruins kriisissä? Päävalmentaja lataa rajua kritiikkiä supertähdelleen
- Toronto Maple Leafs aikaiselle kesälomalle – käsittämätön putki sai jatkoa
- Pitäisikö Toronton kaupata joku tähtihyökkääjistään? Näin vastaa William Nylander
- NHL-superlupaus takoo hurjaa jälkeä MM-jäillä – rikkoi Nikita Kutsherovin 13 vuotta vanhan ennätyksen
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin – Jere Lehtinen kommentoi NHL-vahvistusten tilannetta