VIDEO: Tahallinen vai vahinko? – Leo Komarov kolautti polvensa Capitals-puolustajaan
Toronto Maple Leafsin kausi tuli päätökseensä viime yönä, kun Washington Capitals eteni ottelusarjasta jatkoon, voitoin 4-2.
Se ei kuitenkaan hiljentänyt sarjasta aiheutunutta jälkipyykkiä, jollaista syntyi esimerkiksi suomalaishyökkääjä Leo Komarovin viime yön polvitaklauksesta, jonka hän tarjoili Capitals-puolustaja Nate Schmidtille.
Komaroville ei tuomittu tilanteesta jäähyä, vaikkakin Schmidt jäi jään pintaan tuskaisen näköisenä. Vielä tällä hetkellä ei ole kuitenkaan varmuutta siitä, kuinka vakava vamma Schmidtillä on.
Hän kuitenkin onnistui pelaamaan ottelun loppuun saakka, ja hänen peliaikansa olikin reilut 20 minuuttia.
Likainen vai ei?
Moni kiekkofani on ehtinyt jo tuomitsemaan Komarovin tempun ja etenkin Twitterissä moni pitää suomalaista likaisena pelaajana. Ja toki polvitaklaus on aina likainen temppu, eikä tässä ole poikkeuksia.
Tässä tapauksessa on kuitenkin esitettävä myös se vaihtoehto, että oliko Komarovin polvitaklaus täysin tahallinen? Hän ei nimittäin juuri venytä jalkaansa, ja joiltakin osin vaikuttaa jopa siltä, että hän pyrkisi välttämään kontaktin.
Kaiken lisäksi myös Schmidt yrittää välttää taklauksen, mutta hänen jalkansa jää ikävästi Komarovin linjalle.
Toki nämä ovat tilanteita, jotka jakavat mielipiteet rajusti.
NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.
- Ruotsille hyviä uutisia! Toronto-hyökkääjä suuntaa MM-kisoihin
- Auts! Florida-tähti heitti viiltävän piikin kesälomalle lentäneelle Torontolle
- Vegas Golden Knights kesälomalle – samalla tehtiin käsittämätön NHL-ennätys
- Aleksander Barkov ehdolla arvostettuun NHL-palkintoon!
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin – Jere Lehtinen kommentoi NHL-vahvistusten tilannetta
- Yhdysvaltojen MM-joukkue julki – supertähti sivuun loukkaantumisen takia
- Discovery: Juuse Saroksen MM-päätös paljastui
- Pitäisikö Toronton kaupata joku tähtihyökkääjistään? Näin vastaa William Nylander
- Toronto Maple Leafs aikaiselle kesälomalle – käsittämätön putki sai jatkoa
- Lady Byng -ehdokkaat julki – tästä porukasta valitaan NHL:n herrasmiespelaaja
- NHL:n pudotuspeleissä harvinainen tilanne – tällaista herkkua ei ole joka vuosi tarjolla
- Connor Hellebuyck heitti joukkuekaverinsa bussin alle – lataa kovaa tekstiä Avalanche-sarjasta
- Ei ole totta! Ruotsi sai taas uuden järisyttävän NHL-vahvistuksen MM-kisoihin
- Lady Byng -ehdokkaat julki – tästä porukasta valitaan NHL:n herrasmiespelaaja
- Boston Bruins kriisissä? Päävalmentaja lataa rajua kritiikkiä supertähdelleen
- Toronto Maple Leafs aikaiselle kesälomalle – käsittämätön putki sai jatkoa
- Pitäisikö Toronton kaupata joku tähtihyökkääjistään? Näin vastaa William Nylander
- NHL-superlupaus takoo hurjaa jälkeä MM-jäillä – rikkoi Nikita Kutsherovin 13 vuotta vanhan ennätyksen
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin – Jere Lehtinen kommentoi NHL-vahvistusten tilannetta
- Vancouver eteni jatkoon NHL-pudotuspeleissä – nuori maalivahti teki historiaa