On omituisia rituaaleja ja sitten on Andrew Shaw – ”Se on jotain sellaista, mitä olen aina tehnyt”
Jokaisella pelaajalla on omat tapansa valmistautua tulevaan tapaan. Useilla tämä on ennen kaikkea taikauskoa, sillä saman rituaalin avulla itsestään saa puristettua parhaan tuloksen.
Tätä noudattaa myös Montreal Canadiensin hyökkääjä Andrew Shaw, mutta hän on vienyt kyseisen systeemin hiukan pidemmälle. Shaw’lle ei riitä esimerkiksi se, että hän sitoo vasemman luistimensa ensiksi tai mikään muu vastaava.
Ei sinnepäinkään.
– Se on jotain sellaista, mitä olen aina tehnyt jos olen halunnut rentouttaa oloani. Se alkoi noin kahdeksan vuotta sitten junioreissa pelatessani, Shaw alusti Montreal Gazettelle.
– Paiskaan mailani maahan ja lyön seitsemän kertaa rintasuojaani. Sitten menen aloitusasentoon ja teen haamualoituksen kaksi kertaa rystyllä ja kerran kämmenellä. Sen jälkeen pyöräytän mailaa, jotta saan ranteeni auki. Sitten valitsen hyvän mailan ja yritän rentoutua.
Omalta osaltaan Shaw’n huolellinen ja omaperäinen valmistautuminen on toiminut, sillä hän on tehnyt kauden 56 otteluun kymmenen maalia ja yhteensä 24 tehopistettä. Lisäksi kovaotteinen hyökkääjä on kerännyt tililleen 103 jäähyminuuttia.
- Ruotsille hyviä uutisia! Toronto-hyökkääjä suuntaa MM-kisoihin
- Auts! Florida-tähti heitti viiltävän piikin kesälomalle lentäneelle Torontolle
- Vegas Golden Knights kesälomalle – samalla tehtiin käsittämätön NHL-ennätys
- Aleksander Barkov ehdolla arvostettuun NHL-palkintoon!
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin – Jere Lehtinen kommentoi NHL-vahvistusten tilannetta
- Yhdysvaltojen MM-joukkue julki – supertähti sivuun loukkaantumisen takia
- Discovery: Juuse Saroksen MM-päätös paljastui
- Pitäisikö Toronton kaupata joku tähtihyökkääjistään? Näin vastaa William Nylander
- Toronto Maple Leafs aikaiselle kesälomalle – käsittämätön putki sai jatkoa
- Lady Byng -ehdokkaat julki – tästä porukasta valitaan NHL:n herrasmiespelaaja
- NHL:n pudotuspeleissä harvinainen tilanne – tällaista herkkua ei ole joka vuosi tarjolla
- Connor Hellebuyck heitti joukkuekaverinsa bussin alle – lataa kovaa tekstiä Avalanche-sarjasta
- Ei ole totta! Ruotsi sai taas uuden järisyttävän NHL-vahvistuksen MM-kisoihin
- Lady Byng -ehdokkaat julki – tästä porukasta valitaan NHL:n herrasmiespelaaja
- Boston Bruins kriisissä? Päävalmentaja lataa rajua kritiikkiä supertähdelleen
- Toronto Maple Leafs aikaiselle kesälomalle – käsittämätön putki sai jatkoa
- Pitäisikö Toronton kaupata joku tähtihyökkääjistään? Näin vastaa William Nylander
- NHL-superlupaus takoo hurjaa jälkeä MM-jäillä – rikkoi Nikita Kutsherovin 13 vuotta vanhan ennätyksen
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin – Jere Lehtinen kommentoi NHL-vahvistusten tilannetta
- Vancouver eteni jatkoon NHL-pudotuspeleissä – nuori maalivahti teki historiaa