Auston Matthews aiheutti twiitillään ”some-raivon” – ”Kaupatkaa hänet Yhdysvaltoihin”
Toronto Maple Leafsia edustavan yhdysvaltalaishyökkääjä Auston Matthewsin twiittiä ei lievästi sanottuna oikein sulatettu kanadalaisseuran fanien keskuudessa.
Kun yhdysvallat voitti rankkareilla nuorten MM-kultaa toissa yönä, kaatamalla täysin pohjoisamerikkalaisessa finaalissa Kanadan, Toronto Maple Leafsin tähtisentteri iloitsi luonnollisesti maansa edesottamuksista.
Reaktio oli täysin normaali etenkin, kun joukkueessa pelasi hänen omilta junnuvuosiltaan – hän olisi ollut edelleen myös itse U20-kelpoinen – useita hyviä kavereita, jotka pääsivät nyt juhlimaan alle 18-vuotiaiden MM-kullan jatkeeksi myös alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruutta.
”Vaihdan laukulliseen kiekkoja”
Tässä kohtaa Kanadassa, ja erityisesti Torontossa, suhtauduttiin ehkä hieman turhan tunteikkaasti Matthewsin twiittiin. Oman maansa menestyksen kunnioittaminen aiheutti nimittäin melkoisen some-raivon, kuten seuraavat twiitit osoittavat.
Twiitissä todetaan, että ”Olet ennen kaikkea Maple Leafs -pelaaja, joten lopeta tämä yhdysvaltalaisroska.” Myöhemmin samainen fani tosin yrittää paikkailla tilannetta toteamalla, ettei ollut tosissaan.
Edellä olevassa twiitissä puolestaan ollaan valmiita vaihtamaan hänet ”laukulliseen kiekkoja” ja heittämään myös waiver-listalle.
Ja sitten on niitä, jotka ovat aikeissa myydä Matthewsin pelipaidan^.
Twiittejä aiheesta löytyy paljon – osa niistä on todella huumorisävytteisiä, toiset taas totisinta totta. Niin tai näin, yksi twiitti voi nostaa melkoisen kohinan ja kuhinan. Kai tässä voi todeta myös sen, että jos Matthewsilla on oikeus isänmaallisuuteen, niin samat sanat pätevät myös kanadalaisiin.
- Ruotsille hyviä uutisia! Toronto-hyökkääjä suuntaa MM-kisoihin
- Auts! Florida-tähti heitti viiltävän piikin kesälomalle lentäneelle Torontolle
- Vegas Golden Knights kesälomalle – samalla tehtiin käsittämätön NHL-ennätys
- Aleksander Barkov ehdolla arvostettuun NHL-palkintoon!
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin – Jere Lehtinen kommentoi NHL-vahvistusten tilannetta
- Yhdysvaltojen MM-joukkue julki – supertähti sivuun loukkaantumisen takia
- Discovery: Juuse Saroksen MM-päätös paljastui
- Pitäisikö Toronton kaupata joku tähtihyökkääjistään? Näin vastaa William Nylander
- Toronto Maple Leafs aikaiselle kesälomalle – käsittämätön putki sai jatkoa
- Lady Byng -ehdokkaat julki – tästä porukasta valitaan NHL:n herrasmiespelaaja
- NHL:n pudotuspeleissä harvinainen tilanne – tällaista herkkua ei ole joka vuosi tarjolla
- Connor Hellebuyck heitti joukkuekaverinsa bussin alle – lataa kovaa tekstiä Avalanche-sarjasta
- Ei ole totta! Ruotsi sai taas uuden järisyttävän NHL-vahvistuksen MM-kisoihin
- Lady Byng -ehdokkaat julki – tästä porukasta valitaan NHL:n herrasmiespelaaja
- Boston Bruins kriisissä? Päävalmentaja lataa rajua kritiikkiä supertähdelleen
- Toronto Maple Leafs aikaiselle kesälomalle – käsittämätön putki sai jatkoa
- Pitäisikö Toronton kaupata joku tähtihyökkääjistään? Näin vastaa William Nylander
- NHL-superlupaus takoo hurjaa jälkeä MM-jäillä – rikkoi Nikita Kutsherovin 13 vuotta vanhan ennätyksen
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin – Jere Lehtinen kommentoi NHL-vahvistusten tilannetta
- Vancouver eteni jatkoon NHL-pudotuspeleissä – nuori maalivahti teki historiaa