Karri Rämö pitkästä aikaa tolppien välissä – avausottelu päättyi tappioon
Kuva: Getty Images
Karri Rämö solmi tiistaina try-out sopimuksen Toronto Maple Leafsin farmiseura Toronto Marliesin kanssa.
Rämö pääsi heti maalin suulle, kun Marlies kohtasi Utica Cometsin. Vancouver Canucksin farmiseura vei ottelun nimiinsä numeroin 3-2. Rämölle merkattiin ottelussa 33 torjuntaa. Rämön edellinen ottelu oli helmikuun 11. päivänä, kun hän vielä edusti Calgary Flamesia.
Rämö on kärsinyt uransa aikana lukuisista loukkaantumisista, jotka ovat välillä olleet Rämön kannalta todella ikäviä. Hän jäi keväällä ilman sopimusta, mutta pääsi siis Marliesin riveihin näyttämään taitojaan.
Onko mahdollisuus tarjolla Maple Leafsissa?
Frederik Andersen hommattiin Torontoon sillä ajatuksella, että hän tulee olemaan seuran ykkösmaalivahti. Vaikka Andersenin kauteen on mahtunut myös hyviä otteluja, hänen esityksensä eivät ole olleet sellaisia, joita seurajohto varmasti toivoi. Rämön palkkaus AHL-seuran riveihin voi olla mahdollisesti osa jotain suurempaa suunnitelmaa, josta kenelläkään ei ole mitään käsitystä. Mikäli Rämö onnistuu Marliesin paidassa, hänelle todennäköisesti olisi tarjolla roolia myös Maple Leafsin maalin suulla. Joka tapauksessa Rämön paluu on, erityisesti miehen itsensä kannalta, erinomainen asia. Rämöllä kun on ikää vasta 30 vuotta, joten hyviä pelivuosia olisi vielä edessäpäin.LUE MYÖS:
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
- Capitals ei laske mitään Ovetškinin varaan – ryminällä takaisin pudospeleihin?
- Ottawan omistaja jyrähti Brady Tkachukin siirrosta – syyttää isää ja veljeä
- Miikka Kiprusoffin ajan ikoninen näky palaa NHL-jäälle – katso kuva
- Patrik Laineella on selvä NHL-toive – ”Nirso”
- Edmontonin suomalaispelaajat huippuiskussa – johdattivat joukkueen voittoon
- Mikael Granlundista NHL-seuran kapteeni – näin mies kommentoi: ”Uskomaton kunnia”
- Lännen aliarvostetuin joukkue valmis uusintaan pudotuspeleissä – kuinka pitkälle Utahin rahkeet riittävät?
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Puoli vuosikymmentä suuria odotuksia ilman tuloksia – onko tämä New Jerseyn vuosi?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Ottawan omistaja jyrähti Brady Tkachukin siirrosta – syyttää isää ja veljeä
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- Patrik Laineella on selvä NHL-toive – ”Nirso”
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Näkökulma: Teuvo Teräväisen asema romahti – valmentaja lipsautti karun totuuden