Vaikean alkukauden selättänyt Joel Armia tavoittelee jo omaa maaliennätystään: ”Hän on ollut tärkeä palanen”
Montreal Canadiensin suomalaishyökkääjä Joel Armia, 30, on pelannut vahvaa kiekkoa viime aikoina verraten vaikeaan alkukauteen.
Armia on iskenyt NHL:n puolella 45 otteluun tehopisteet 11+5=16. Alkukaudella pelaamisestaan kritiikkiä saanut ja sen myötä myöskin farmista vauhtia hakenut Armia on saanut kaivattuja onnistumisia, nimittäin hän on tehnyt maaleistaan seitsemän tämän vuoden puolella.
Armia on samalla noussut jopa tavoittelemaan omaa yhden kauden maaliennätystään. Hänen ennätyksensä on 16 maalia kaudelta 2019-2020. Hän on pelannut NHL-urallaan myöskin 13 (2018-19) ja 12 (2017-18) maalin kaudet. Canadiens pelaa runkosarjassa vielä 21 ottelua, joten maaliennätys on tavoitettavissa.
– Hän on ollut tärkeä palanen. Tarvitsemme vahvoja suorituksia kaikilta, vapaamatkustajiin ei ole varaa. Armia on pelannut hienosti ja saanut siitä palkintoa tehojenkin muodossa. Hän tekee jäällä kuitenkin myös paljon sellaisia asioita, jotka eivät näy tilastoissa, Canadiensin päävalmentaja Martin St. Louis sanoi NHL:n suomenkielisten verkkosivujen mukaan.
Armia osui joukkueensa edellisessä ottelussa Tampa Bay Lightningia vastaan. Lisäksi hän oli viime viikolla johdattamassa Canadiensia 4-2-voittoon Arizona Coyotesista 1+1 tehoillaan.
– Olen tehnyt paljon hommia ja hienoa, että asiat nyt toimivat. Nyt nautin jääkiekosta kovasti. Vaikeina hetkinä on helppo turhautua jonkin verran, mutta loppupeleissä rakastan jääkiekkoa. Aina tulee uusi päivä, Armia sanoi.
LUE MYÖS
- NHL:ssä jaettiin erikoinen jäähy – sääntöuudistus kuohuttaa: ”Hulvatonta”
- Vegas lähtee kannujahtiin uuden päävalmentajan johdolla – kuka korvaa menetetyn maalitykin?
- Adam Fantilli: Jättidiili julki!
- Leevi Meriläisen tilanteessa iso käänne – Ottawa teki ratkaisunsa
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus
- San Jose Sharksin uusi tuleminen lähellä – Macklin Celebrini nosti riman pudotuspeleihin
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- Mark Messierilta kylmäävät sanat Mike Babcockista – ”Olen kauhuissani”
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Ottawan omistaja jyrähti Brady Tkachukin siirrosta – syyttää isää ja veljeä
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- Patrik Laineella on selvä NHL-toive – ”Nirso”
- Miikka Kiprusoffin ajan ikoninen näky palaa NHL-jäälle – katso kuva
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
- Näkökulma: Teuvo Teräväisen asema romahti – valmentaja lipsautti karun totuuden
- Nyt puhuu siirtoa vaativan Carolina-tähden agentti – torppasi yhden vaihtoehdon