Pierre-Luc Dubois’lta harvinainen ulostulo – paljastaa nyt syyt kahdelle siirtopyynnölleen
NHL:n kesän 2016 kolmosvaraus Pierre-Luc Dubois, 25, on vaihtanut seuraa jo kahdesti ammattilaisurallaan – molemmilla kerroilla sentterin itsensä jätettyä silloisille seuroilleen siirtopyynnön.
Ensin taakse jäi Columbus Blue Jackets ja viimeksi Winnipeg Jets, johon mies treidattiin osana Patrik Laine -kauppaa. Täksi kaudeksi siirron Los Angeles Kingsiin saanut ja seuran kanssa kahdeksanvuotisen sopimuksen solminut taituri avaa nyt taannoisia siirtopyyntöjään medialle.
– Tiesin, että pyytäessäni siirtoa pois Columbuksesta tulen saamaan päälleni paljon kritiikkiä. Tiesin saman toistuvan Winnipegin tapauksessa. Katsoin asiaa niin, että haluanko välttää kritiikin ja pelata jossain, missä en halua – vai haluanko tulla kritisoiduksi, mutta olla onnellinen elämässäni, Dubois avaa The Athleticin haastattelussa.
– Jokainen punnitsee itse vaihtoehtojaan, mutta loppupeleissä kyse on omasta elämästäsi. Elät vain kerran ja sinulla on vain yksi ura, Dubois muistuttaa.
Dubois kertoo pitäneensä joukkuetovereistaan sekä Columbuksessa että Winnipegissä. Sen sijaan kaukalon ulkopuolinen elämä kummassakaan kaupungissa ei tehnyt miestä onnelliseksi.
– Useat ihmiset ajattelevat, että vihasin pelaamista näissä joukkueissa. Kyse ei ollut todellakaan siitä. Voit arvostaa kahta eri asiaa (jääkiekkoa ja elämää hallin ulkopuolella) samaan aikaan. Toivoisin ihmisten ymmärtän tämän, Dubois päättää.
Dubois kuittaa Kingsin kanssa solmimastaan kahdeksan vuoden sopimuksesta 8,5 miljoonaa dollaria kaudessa.
LUE MYÖS:
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Aika Kopitarin jälkeen – uuden tähden on sytyttävä Los Angelesin ykkösketjussa
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Koko kausi ruotsalaiskopparin varassa – Ottawan Linus Ullmark ratkaisee seuran menestyksen
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Columbus-kaksikko saapui rapakunnossa harjoitusleirille – päävalmentajan mitta täyttyi: ”Ryhdymme toimiin”
- Toinen NHL-tykki ohitti Patrik Laineen jonossa – ”Tarjoaa hieman enemmän kuin Laine”
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Dallas-pomo teki paljastuksen Joel Kivirannasta: ”Itse asiassa hän on”
- Porttikielto – Aleksandr Ovetshkinilta lyötiin raja kiinni!
- Connor McDavidille kävi karusti – raju video leviää
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Maajoukkuetykki jättää NHL:n – uusi osoite selvillä
- Connor Hellebuyck oli lähellä jättitreidiä – kahdesti!