Paljastus: Philadelphia Flyers oli lähellä tehdä jättihankinnan kesämarkkinoilla – tähtipuolustajalta tylyt pakit!
Philadelphia Flyers ja St. Louis Blues olivat lähellä rysäyttää todellisen jättikaupan NHL:n kesän siirtomarkkinoilla.
Sisäpiiritoimittaja Pierre LeBrunin mukaan joukkueet olivat jo neuvotelleet valmiiksi pelaajakaupan, jonka myötä Bluesin tähtipuolustaja Torey Krug olisi siirtynyt uudelleenrakennuksen keskellä olevan Flyersin puolustuksen johtajaksi. 6,5 miljoonan dollarin vuosipalkkaa nauttiva taiturimainen Krug kuitenkin torppasi siirron.
Siirtopykälän sopimukseensa neuvotellut Krug avaa nyt kesän tapahtumia.
– Päätin pysyä täällä (St. Louisissa). Rakastan olla osa tätä joukkuetta, pelata tässä kaupungissa ja edustaa tätä logoa.
– Koko saaga sai minut ahdistuneeksi, sillä et halua kuulla tuollaista. Minulla on lapsia, perhe ja paljon muitakin asioita mietittävänä. Lopulta halusin jäädä tänne. Meillä on kopissamme hyvä ryhmä pelaajia ja minulla on hyvä tunne tästä kaudesta. Mielestäni voimme kääntää kurssimme ympäri nopealla aikataululla, Krug näkee.
32-vuotias Krug pelasi viime kaudella ainoastaan 63 runkosarjaottelua, mutta oli siitä huolimatta 32 (7+25) pisteellään joukkueensa toiseksi tehokkain puolustaja heti Justin Faulkin jälkeen.
LUE MYÖS:
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
- Capitals ei laske mitään Ovetškinin varaan – ryminällä takaisin pudospeleihin?
- Ottawan omistaja jyrähti Brady Tkachukin siirrosta – syyttää isää ja veljeä
- Miikka Kiprusoffin ajan ikoninen näky palaa NHL-jäälle – katso kuva
- Patrik Laineella on selvä NHL-toive – ”Nirso”
- Edmontonin suomalaispelaajat huippuiskussa – johdattivat joukkueen voittoon
- Mikael Granlundista NHL-seuran kapteeni – näin mies kommentoi: ”Uskomaton kunnia”
- Lännen aliarvostetuin joukkue valmis uusintaan pudotuspeleissä – kuinka pitkälle Utahin rahkeet riittävät?
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Puoli vuosikymmentä suuria odotuksia ilman tuloksia – onko tämä New Jerseyn vuosi?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Patrik Laineella on selvä NHL-toive – ”Nirso”
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Näkökulma: Teuvo Teräväisen asema romahti – valmentaja lipsautti karun totuuden