NHL:ssäkin käynyt pelaaja todella tukalassa raossa – joutuu jatkamaan pelejä vasten tahtoaan KHL:ssä

Ennen KHL:n aikakauttaan NHL:ssä Columbus Blue Jacketsia ja sen AHL-joukkue Cleveland Monstersia edustanut ruotsalaishyökkääjä Jakob Lilja jatkaa uraansa Venäjällä myös ensi kaudella, Dynamo Moskovan joukkueessa.
29-vuotias pelaaja edusti NHL-visiitin jälkeen parin viime kauden ajan kazakstanilaista Barys Nur-Sultania, ja tuoreimman sopimuksen hän teki talvella ennen Venäjän Ukrainaan aloittamaa sotaa.
Nyt pelaajan tilanne on se, ettei hän haluistaan huolimatta kykene purkamaan pahvia.
– Minulla ei yksinkertaisesti ole varaa ostaa itseäni ulos sopimuksesta, pelaaja manasi ruotsalaiselle Expressenille.
Mistä summista on kyse?
– Se on yksinkertaisesti enemmän kuin minun varat. Olen ollut asiassa yhteyksissä agenttieni, en seuran kanssa, sanoi pelaaja, jonka mukaan Ruotsin Jääkiekkoliitosta ei ole ollut asiassa varsinaisesti apua.
Lilja on kiinnostanut toki muitakin seuroja.
– On ollut hyvän selvää, että haluaisin purkaa sopimuksen. Puhuin erään sveitsiläisen joukkueen kanssa, joka yritti ostaa minut ulos. Myös SHL:n Malmö ja Linköping ovat yrittäneet ratkaista tätä.
– En tiedä, miten lähelle maalia puheet näiden kanssa menivät. En ollut osallisena näissä keskusteluissa.
Kahden tulen välissä oleva ruotsalainen KHL-pelaaja tietää sen, että sanomista voi tulla.
– Näin se on. Olemme tehneet kuitenkin selväksi sen, että haluaisimme tästä eroon. Mutta tämä nyt on mitä on.
Muut KHL:ssä ensi kaudella pelaavat ruotsalaiset ovat tällä tietoa Robin Press ja Fredik Claesson.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Brad Marchand palasi Bostoniin: murtui kyyneliin – vertaili Bruinsia ja Panthersia
- Matthew Schaefer teki uskomattoman tempun NHL:ssä!
- Kasperi Kapanen loukkaantui – nyt tipahti synkkiä uutisia
- Surkea tieto: Patrik Laine pitkään sivussa!
- Ukko-Pekka Luukkonen: AHL-komennus!
- Raju väite: NY Rangers tarjosi Artemi Panarinille naurettavaa sopimusta – pakit tuli
- Florida Panthers: erinomainen suomalaisuutinen!
- Oliver Kapasen hurja maalivire sai jatkoa: ”Niin lahjakas”
- Karu uutinen: Mark Stone pitkään sivussa
- Patrik Laineen vammasta uutta tietoa – sairausloma jatkuu
- Floridasta lähtöpassit saanut puolustaja: KHL kutsuu
- Brad Marchand: NHL rankaisi!
- Karu uutinen: Mark Stone pitkään sivussa
- Buffalo Sabresin tähtihyökkääjä lähtökuopissa – vaatii jättimäistä vuosipalkkaa
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen!
- NHL:n maalipörssin kärkinimi: Kahdeksan vuoden sopimustarjous pöydällä
- Raju väite: NY Rangers tarjosi Artemi Panarinille naurettavaa sopimusta – pakit tuli
- Suomalaislupaus katosi – nyt hänet on hyllytetty Pittsburgh Penguinsin toiminnasta
- Patrik Laineen vammasta uutta tietoa – sairausloma jatkuu
- Suomalaisjärkäle kutsuttiin NHL:ään!