Matthew Tkachuk paljastaa: tästä syystä pyysi siirtoa pois Calgarystä
Calgary Flamesin jättänyt supertähti Matthew Tkachuk on kommentoinut ensimmäistä kertaa julkisesti syitä siihen, miksi 24-vuotias hyökkääjä päätti jättää vanhalle seuralleen siirtopyynnön – mikä johti lopulta miehen kauppaamiseen Florida Panthersiin.
– Asiassa oli monta tekijää. Ei ole olemassa vain yhtä syytä siihen, miksi lähdin. Loppupeleissä halusin uuden alun uralleni. Päätökseni vahvistui keskusteltuani muutaman eri seuran kanssa, Tkachuk paljastaa Flamesin sisäpiiritoimittaja Eric Francisin haastattelussa.
Tkachuk myöntää Flamesin GM Brad Trelivingille soittamansa puhelun olleen yksi elämänsä vaikeimmista hetkistä.
– Se oli raskain puhelu, jonka olen joutunut urheilun saralla tekemään. Mikään muu ei pääse lähellekään tätä. Se oli yksi tunteikkaimmista puheluista, joita olen soittanut. Keskustelimme asiasta kuin kaksi ystävystä, jotka todella kunnioittavat toisiaan, Tkachuk muistelee.
Tkachuk halusi varmistaa, ettei Flames jää tyhjän päälle siirron tiimoilta.
– Halusin olla varma, että siirto toimii molempien osapuolten kannalta, enkä jätä heitä tyhjin käsin.
Treliving kauppasi tähtensä lopulta Floridaan vaihdossa tähtikaksikko Jonathan Huberdeauhun ja MacKenzie Weegariin yhdessä 1. kierroksen varausvuoron kanssa.
– Hän (Treliving) teki mahtavaa työtä. Hän on yksi sarjan arvostetuimmista GM:stä – ja syystä. Hän sai aikaan ratkaisun, johon kaikki ovat tyytyväisiä, Tkachuk kiittelee.
Flames varasi Tkachukin kesän 2016 varaustilaisuuden kuudentena pelaajana. Toisen polven NHL-tähti pelasi Albertassa seitsemän kauden aikana 431 runkosarjapeliä tehoin 152+23=382.
LUE MYÖS: Nyt ei kuulosta hyvältä! Lähde: Jonathan Huberdeau raivoissaan tuoreesta treidistään
LUE MYÖS:
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Massiivisia sopimuksia ja näyttävää draamaa – lunastaako Leo Carlsson odotukset ja kantaa Ducksit pitkälle kevääseen?
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Aika Kopitarin jälkeen – uuden tähden on sytyttävä Los Angelesin ykkösketjussa
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Koko kausi ruotsalaiskopparin varassa – Ottawan Linus Ullmark ratkaisee seuran menestyksen
- Toinen NHL-tykki ohitti Patrik Laineen jonossa – ”Tarjoaa hieman enemmän kuin Laine”
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Connor Hellebuyck oli lähellä jättitreidiä – kahdesti!
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Petteri Lindbohm näki läheltä Floridan nousun NHL-eliittiin – yksi asia vakuutti heti