NHL-konkarilta jättipaljastus: Jesse Puljujärvi vaikutti hänen siirtoonsa – ”Ei olisi ollut reilua”
Pelaajaurallaan kahdesti Stanley Cupin voittaneen Kris Versteegin pelaajaura päättyi huhtikuussa vuonna 2020.
36-vuotias kanadalainen paljasti uransa päättymisen jälkeen, miksi hänen Edmonton Oilers -siirtonsa kariutui syksyllä 2016.
Uransa ehtoopuolella tuohon aikaan ollut Versteeg halusi tehdä tryout-sopimuksen kanadalaisseuran kanssa, mutta samana syksynä tulokaskautensa aloittaneen Jesse Puljujärven ”lapsenvahdin” rooli ei ollut sitä, mitä hän oli toivoi.
– Oilers olisi halunnut, että olisin jakanut peliajan Puljujärven kanssa. He halusivat, että otan hänet siipieni alle ja autan häntä. Sillä hetkellä ajattelin, että minulla on vielä paljon annettavaa pelillisesti. Ei olisi ollut reilua Puljujärveä kohtaan, jos olisin siellä sellaisella ajatusmaailmalla, että minun pitäisi olla pelaamassa, kun hän pelaa, Versteeg paljasti 630 CHED -radiokanavan haastattelussa.
Oilersin sijaan Versteegin ura jatkui loppujen lopuksi Calgary Flamesin riveissä, jossa hän pelasi kaksi kautta.
– Lopullinen päätös tehtiin sen perusteella, että sain paremman mahdollisuuden Flamesilta. Calgary oli myös kaksi tuntia lähempänä kotiani.
Lopulta Versteegin uran viimeiseksi seuraksi jäi slovakialainen HK Nitra, jossa hän pelasi vain kolme ottelua kaudella 2019-2020.
LUE MYÖS: NHL-historian karmein sopimus? 16 vuotta sitten tehty sopimus rasittaa NY Islandersia vielä vuosia
Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2020.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yllättävä ulostulo: Montreal-pomo puhuu Patrik Laineesta ensimmäistä kertaa
- Kevin Lankinen ja Ville Husso ehdolla NHL-palkinnon saajaksi
- MTV Urheilu: HPK:n tähtimaalivahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Brady Tkachuk siirtohuhujen keskellä – ”Vakavasti otettavia keskusteluja”
- Patrick Kanen hölmöily maksoi playoff-paikan? ”Kamalin tunne urallani”
- IS: Suomen NHL-lahjakkuus haluaa MM-kisoihin -soittoa ei ole tullut
- NHL:n suomalaisvahdilta huima temppu kovassa paikassa!
- Huippujoukkueet kohtaavat heti – tässä NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari!
- Colorado Avalanche: karu takaisku
- Paljastus Aleksandr Ovetshkinin tulokaskaudesta – ex-valmentaja: ”Sitä oli herkullista katsella”
- Huippujoukkueet kohtaavat heti – tässä NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari!
- Colorado Avalanche: karu takaisku
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Patrick Kanen hölmöily maksoi playoff-paikan? ”Kamalin tunne urallani”
- Brady Tkachuk siirtohuhujen keskellä – ”Vakavasti otettavia keskusteluja”
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- IS: Suomen NHL-lahjakkuus haluaa MM-kisoihin -soittoa ei ole tullut
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!