AHL:n viikkokatsaus: NHL:ssä katsomoon jumittunut Juuso Välimäki nauttii taas pelaamisesta – Matias Maccelli siirtohuhuissa
Kuva: Getty Images
NHLSuomi tarkastelee AHL:n suomalaispelaajien otteita viikottain julkaistavassa AHL:n viikkokatsauksessa.
Kulunut viikko ei tuonut pistepörssiin isoja muutoksia, sillä Tucson Roadrunnersin riveissä kiekkoileva Matias Maccelli on yhä farmisarjan tehokkain suomalainen. AHL:n pistepörssissä sijalla 18. majaileva Maccelli on summannut 21 ottelussa 21 (4+17) tehopistettä. Viime viikolla hyökkääjä saalisti kaksi syöttöpistettä.
Onnistumisten myötä ei ole mikään ihme, että nuoren hyökkääjän nimi on noussut myös NHL:n siirtohuhuihin. Maccelli on liitetty huhuissa Edmonton Oilersiin.
Farmisarjan toiseksi tehokkain suomalainen on puolestaan Bridgeport Islandersin Otto Koivula, joka löytyy pistepörssistä sijalta 21. Tällä kaudella NHL:ssäkin pelannut Koivula on kerännyt 22 ottelussa 20 (6+14) tehopistettä. Viime viikon kolmesta kamppailusta tilille kertyi tehot 0+2.
AHL:n suomalaishyökkääjistä iloisia uutisia kuuluu myös Toronton suunnalta, sillä Toronto Marliesia edustava Antti Suomela on päässyt vihdoin kuntoon. Pitkään sivussa ollut Suomela on esiintynyt neljässä ottelussa tehoin 0+1.
Alakerrassa oivia näyttöjä on puolestaan antanut muun muassa Stockton Heatin Juuso Välimäki, joka esiintyi viime viikolla kolmessa ottelussa tehopistein 0+3. Välimäki oli otteluissa muutenkin näkyvästi esillä pelaten isossa roolissa ja laukoen yhteensä 10 kertaa. Nuorelle puolustajalle minuutit ja onnistumiset ovat tärkeitä vaikean alkukauden jälkeen, kun Calgary Flames istutti pelaajaa lähinnä katsomossa.
AHL:n suomalaismaalivahdeista tilastokärki on puolestaan yhä Chicago Wolvesin Eetu Mäkiniemi, joka piti viimeisimmässä ottelussaan kauden toisen nollapelinsä. Mäkiniemi on esiintynyt 14 ottelussa torjuntaprosentilla 92.2 (AHL:n 8. paras). Päästettyjen maalien keskiarvo on 2,06 (AHL:n 4. paras).
Miikka Lahtinen
Twitter: @ladalahtinen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Connor McDavidilta suoraa puhetta Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- NHL:ssä karu tappelu – joukkuekaveri liikuttui kyyneliin
- Toronto Maple Leafs valmis luopumaan pistelingostaan – tässä on syy
- Carolina yritti kolmea jättisiirtoa tällä kaudella – GM yhä uhmakkaana
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla
- Florida Panthersin Niko Mikkola loukkaantui – valmentajalta huolestuttava viesti
- Matias Maccelli kuumassa vireessä – tehoili jälleen
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Utah Mammoth -hyökkääjälle kahden vuoden jatkosopimus – roima palkankorotus
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- Connor McDavidilta suoraa puhetta Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- Carolina yritti kolmea jättisiirtoa tällä kaudella – GM yhä uhmakkaana
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- NHL:ssä karu tappelu – joukkuekaveri liikuttui kyyneliin
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla
- Juuse Saros: surkea uutinen!
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”