Mike Sullivan puhui Kasperi Kapasesta – suomalaisen suuntaan lähti yksi tärkeä toive

Pittsburgh Penguinsin Kasperi Kapanen oli iskenyt ennen alkanutta viikkoa tämän kauden 17 pelissä kelvolliset 11 pinnaa, mutta näistä vain neljä oli maaleja. Joukkueen luotsi Mike Sullivan lähetti pelaajalleen toiveen NHL:n nettisivujen haastattelussa äskettäin.
Se toive koskee ailahtelevuutta. Se nuorten maailmanmestarin tulisi saada pois arjestaam.
– Kun hän pelaa itseluottamuksella, hän on parhaimmillaan. Siinä mielessä hän on vähän heittelehtivä ja yritämme löytää lisää tasaisuutta, jotta hän pystyisi pitämään saman tason ja ennen kaikkea saman asenteen riippumatta siitä, tuleeko maaleja vai ei.
Luotsin mukaan hallille pitää tulla oikeanlaisella asenteella ja siitä kaksikko onkin keskustellut.
– Siten voisimme auttaa häntä kasvamaan.
Suomalaishyökkääjä siirtyi Pensiin viime kaudeksi Toronto Maple Leafsista. Sullivan on kuulemma aina tunnistanut Kapasen kyvyt jäällä.
– Hänellä on dynaamista, räjähtävää nopeutta sekä loistava laukaus. On ollut hienoa päästä nyt tutustumaan häneen myös ihmisenä. Hänen halunsa kehittyä ja tahtonsa auttaa tätä joukkuetta voittamaan otteluita näkyvät nyt selkeämmin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kysymys Mikko Rantasesta veti Nathan MacKinnon hiljaiseksi MM-kisoissa
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari jatkaa uraansa Euroopassa
- MM-kisoihin todellinen supervahvistus NHL:stä
- Käsittämätöntä draamaa – NHL-megatähti möhläsi 0,4 sekuntia ennen loppua
- Brad Marchandista tipahti huima väite – torppasi siirron toisen mestarisuosikin riveihin
- Edmonton Oilers tekee järisyttävän kokoonpanomuutoksen
- GM hehkutti nuorta suomalaislupausta – vertasi NHL-legendaan: ”Osaa lukea peliä hyvin”
- NHL-tähtihyökkääjä suuntaa MM-kisoihin!
- Ville Koivunen jätettiin ulos MM-kisoista – Jarmo Kekäläiseltä suora mielipide
- Yllätyshankinta: NHL-vahti siirtyy HIFK:hon!
- Ville Koivunen jätettiin ulos MM-kisoista – Jarmo Kekäläiseltä suora mielipide
- Yllätyshankinta: NHL-vahti siirtyy HIFK:hon!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Brad Marchandista tipahti huima väite – torppasi siirron toisen mestarisuosikin riveihin
- GM hehkutti nuorta suomalaislupausta – vertasi NHL-legendaan: ”Osaa lukea peliä hyvin”
- Kanadalle NHL-supervahvistuksia MM-kisoihin!
- Edmonton Oilers tekee järisyttävän kokoonpanomuutoksen
- NHL-tähtihyökkääjä suuntaa MM-kisoihin!
- Leijonien MM-hyökkääjä solmi NHL-sopimuksen!
- Käsittämätöntä draamaa – NHL-megatähti möhläsi 0,4 sekuntia ennen loppua