Paljastus: 4 miljoonan dollarin NHL-tähti oltiin kauppaamassa Winnipeg Jetsiin – torppasi itse siirron
Kuva: Getty Images
Viime vuodet heikosta puolustuksestaan kärsinyt Winnipeg Jets yritti tänä kesänä vahvistaa pakistoaan varsin nimekkäällä pelurilla, uutisoi The Athletic.
Sivusto kertoo Anaheim Ducksin hyväksyneen jo Jetsin tarjouksen puolustaja Josh Mansonista. 29-vuotiaan takavuosien tehopuolustajan sopimukseen on kuitenkin kirjattu siirtopykälä, jonka mukaan pelaaja voi itse valita 12 NHL-seuraa, joihin Ducks ei voi tätä kaupata. Muutto aurinkoisesta Kaliforniasta kylmään Winnipegiin ei näemmä Mansonia houkutellut, sillä 4,1 miljoonaa dollaria kaudessa tienaava konkari oli valinnut Jetsin mustalle listalleen. Tämä puolestaan torppasi tiettävästi jo valmiiksi neuvotellun siirron.
Mansonin tulo olisi tuonut tarvittavaa kiekollista osaamista sekä hyökkäyspään tehoja Jetsin takalinjoille. Viime kaudella vain 23 ottelussa esiintynyt puolustaja iski toistaiseksi parhaalla NHL-kaudellaan 2017-18 pelaamissaan 82 ottelussa kovat tehot 7+30=37.’
Ducksin on aiemmin kerrotu kaupittelevan runkomiehistään ainakin Mansonia sekä ruotsalaishyökkääjä Rickard Rakellia. Hintapyyntö molemmista on tiettävästi 1. kierroksen varausvuoro sekä yksi tulevaisuuden lupaus.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toronto Maple Leafs valmis luopumaan pistelingostaan – tässä on syy
- Carolina yritti kolmea jättisiirtoa tällä kaudella – GM yhä uhmakkaana
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla
- Florida Panthersin Niko Mikkola loukkaantui – valmentajalta huolestuttava viesti
- Matias Maccelli kuumassa vireessä – tehoili jälleen
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Utah Mammoth -hyökkääjälle kahden vuoden jatkosopimus – roima palkankorotus
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen
- Suru-uutinen: Kohusopimuksen neuvotellut NHL-agentti menehtyi