Toronto Maple Leafsin putoaminen NHL:n pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella viidettä kertaa peräkkäin aloitti kanadalaismediassa välittömästi spekulaatiot perinteikkään jättiseuran ensi kauden kokoonpanon ympärillä.

Sportsnetin arvostettu sisäpiiritoimittaja Elliotte Friedman muistuttaa, että kärkikaartin lisäksi myös veteraaniosasto kyykkäsi ratkaisuhetkillä ainakin osittain. Legendaarisen Joe Thorntonin aika NHL:ssä on Friedmanin johtaman asiantuntijaraatin mukaan auttamatta ohi. Sen sijaan Jason Spezza osoitti pudotuspeleissä pystyvänsä yhä tuomaan joukkueeseen kaivattua syvyyttä.

Konkareista Wayne Simmondsin tilanne jatkon suhteen lienee fifty-fifty, vaikkakin härkämäinen ”Wayne Train” esiintyi päättyneellä kaudella varsin kelvollisesti. Siirtotakarajahaku Nick Folignon uskotaan palaavan ensi kaudeksi Columbus Blue Jacketsiin.

Friedman ja kumppanit näkisivät vastuun puolustuspäässä siirtyvän jatkossa enemmän nuorien pelaajien käsiin. Näistä ruotsalaiskaksikko Rasmus Sandin ja Timothy Liljegren saattaa hyvinkin olla kypsä kantamaan aiempaa suurempaa vastuuta. Tämä puolestaan taas saattaisi tietää lähtöä sopimustensa viimeistä kautta pelanneille Zach Bogosianille sekä Ben Huttonille.

Tällä kaudella uuden stepin tehomieheksi ottaneen Zach Hymanin jatkosopimus on sekin yksi Leafsin johtoportaan kesän tärkeimmistä tehtävistä. Vaikka 43 runkosarjapelissä 33 (15+18) tehopistettä iskenyt 28-vuotias laituri hyytyi muiden kärkimiesten tavoin pahasti Montreal-sarjassa, on kyseessä silti ison profiilin runkopelaaja, joka antaa kenties muista kärkitähdistä poiketen jäällä aina kaikkensa. Hymanin tulevan sopimuksen vuosipalkan uskotaan joka tapauksessa nousevan huippulukemiin, mikä saattaa vesittää Leafsin toiveet miehen jatkosta Ontariossa.

Kun myös valmentaja- sekä GM-kysymys lienee ajankohtainen pohdittavaksi, voitaneen pitää selvänä sitä, että Leafsissä myllertävät kesällä muutoksen tuulet.