Koronan kourissa olleen Canucksin tuska kasvaa – Calder Trophy -voittajan koko kausi paketissa?
Kuva: Getty Images
Kuluva NHL-kausi on ollut Vancouver Canucksille kauheaa tervanjuontia, kun joukkue on joutunut koronaviruksen uhriksi oikein urakalla. Edellisen kerran 25. maaliskuuta pelanneen joukkueen piti päästä jo äskettäin askiin, mutta suunnitelmat vähemmän yllättäen muuttuivat. Paluun pitäisi olla edessä Suomen aikaa varhain maanantaina.
Canucksilla on pelaamatta runkosarjassa lähes parikymmentä ottelua. Työmaa on hurja, kun samalla pudotuspelipaikkaan on matkaa 12 pistettä – eli periaatteessa se on realistisen etäisyyden päässä, mutta samalla voittoja pitäisi repiä edessä olevassa, suorastaan absurdissa peliruuhkassa.
Lisää päänvaivaa joukkueen leiriin tuo ylävartalovammasta pidempään kärsineen Elias Petterssonin tilanne. Tällä kaudella 26 pelissä tehot 10+11=21 iskeneen ruotsalaisen koko sesonki on paketissa, NHL:n nettisivut kirjoittavat.
Taikuri ei ole pelannut puoleentoista kuukauteen. Joukkueen GM Jim Benning kertoo lähteelle, että ruotsalainen on kuntouttanut itseään, mutta paluuaikataulu ei ole tiedossa.
– Hän jatkaa töitä niiden juttujen kanssa, mihin hän voi vaikuttaa. Pettersson vierailee jatkuvasti asiantuntijan pakeilla, ja seuraavan tapaamisen jälkeen hän voi taas ilmoittaa sen, missä mennään.
Maailmanmestari on Canucksin juhannuksen 2017 ykköskierroksen viides varaus. Pelaaja on nakuttanut kahdella aiemmalla runkosarjakaudella kummallakin 66 pinnaa, viime syksyn pudotuspelit toivat 18 tehopistettä. Sentteri voitti parhaalle tulokkaalle jaettavan Calder Trophyn sesongin 2018-19 päätteeksi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Connor McDavidilta suoraa puhetta Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- NHL:ssä karu tappelu – joukkuekaveri liikuttui kyyneliin
- Toronto Maple Leafs valmis luopumaan pistelingostaan – tässä on syy
- Carolina yritti kolmea jättisiirtoa tällä kaudella – GM yhä uhmakkaana
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla
- Florida Panthersin Niko Mikkola loukkaantui – valmentajalta huolestuttava viesti
- Matias Maccelli kuumassa vireessä – tehoili jälleen
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Utah Mammoth -hyökkääjälle kahden vuoden jatkosopimus – roima palkankorotus
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- Connor McDavidilta suoraa puhetta Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- Carolina yritti kolmea jättisiirtoa tällä kaudella – GM yhä uhmakkaana
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- NHL:ssä karu tappelu – joukkuekaveri liikuttui kyyneliin
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla
- Juuse Saros: surkea uutinen!
- Toronto Maple Leafs valmis luopumaan pistelingostaan – tässä on syy