NHL-visiitti jäi lyhyeksi: kaksi suomalaisvahtia passitettiin ulos joukkueistaan
Kuva: Getty Images
Suomalaisten NHL-vahtien maanantai oli synkkä, sillä peräti kaksi suomalaisvahtia joutuivat ainakin toistaiseksi siirtämään NHL-unelmaansa tuonnemmaksi.
Viikonloppuna Columbus Blue Jacketsin paidassa debytoinut 22-vuotias Veini Vehviläinen heivattiin ns. taxi squadiin Elvis Merzlikinsin palattua loukkaantumisensa jäljiltä takaisin joukkueen muonavahvuuteen. Vehviläinen on pelannut lyhyen NHL-visiittinsä lisäksi kuluvalla kaudella yhden ottelun AHL-seura Cleveland Monstersin riveissä.
Tampa Bay Lightningin Christopher Gibsonia odottaa vielä Vehviläistäkin karumpi kohtalo, sillä jo kaudesta 2008-09 saakka Pohjois-Amerikassa pelannut 28-vuotias suomalaisvahti passitettiin AHL-seura Syracuse Crunchin riveihin. Täksi kaudeksi Toronto Maple Leafsin palkkalistoilta Tampaan siirtynyt Gibson ei ole pelannut kuluvalla kaudella vielä otteluakaan.
LUE MYÖS:
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Puoli vuosikymmentä suuria odotuksia ilman tuloksia – onko tämä New Jerseyn vuosi?
- Nyt puhuu siirtoa vaativan Carolina-tähden agentti – torppasi yhden vaihtoehdon
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Näkökulma: Teuvo Teräväisen asema romahti – valmentaja lipsautti karun totuuden
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Massiivisia sopimuksia ja näyttävää draamaa – lunastaako Leo Carlsson odotukset ja kantaa Ducksit pitkälle kevääseen?
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Buffalo Sabresin uusi tuleminen alkoi – Jarmo Kekäläisen tehtävä tärkeä päätös