Näkökulma: Sami Nikun NHL-ura on vaarassa – puolustaja on isojen päätösten äärellä
Kuva: Getty Images
Sami Niku on ajautunut viime kausien aikana vaikeaan tilanteeseen Winnipeg Jetsissä, vaikka alku lupaili hyvää.
24-vuotias suomalaispuolustaja saapui Jetsin organisaatioon syksyllä 2017, ja ihastutti heti paikallisia ihmisiä loistamalla AHL:ssä. Niku summasi 75 ottelussa peräti 54 tehopistettä ja kaikki näytti vielä tuossa vaiheessa hyvältä.
Sittemmin on kuitenkin tapahtunut paljon.
Esimerkiksi Jetsin puolustus on heikentynyt huomattavasti, mutta siitäkään huolimatta Niku ei ole pystynyt vakiinnuttamaan paikkaansa ylhäällä. Tässä tilanteessa syyttävä sormi osoittaa toki myös pelaajaa kohti, mutta on selvää, ettei Niku ole saanut vastuuta niin paljoa kuin olisi ansainnut.
Myös päävalmentaja Paul Maurice on kommentoinut medialle puolustajan olevan todella vaikeassa tilanteessa, muttei ole antanut merkkejä siitä, että tilanne olisi jotenkin paranemassa.
Tällä hetkellä Niku pelaa neljättä kauttaan Pohjois-Amerikassa, mutta NHL-otteluita on kertynyt tilille ainoastaan 51 kappaletta. Tällä kaudella Niku on pelannut vain kolme ottelua, joista viimeisimmän 19. tammikuuta. Siitä on aikaa siis jo yli kuukausi.
Parhaillaan Niku on taxi squadissa, joten hän harjoittelee NHL-ryhmän mukana. Pelaamaan suomalainen ei kuitenkaan pääse – eikä häntä lähetä AHL:ään yksisuuntaisen sopimuksen vuoksi. Mikäli Jets kuitenkin tekisi niin, joutuisi se passittamaan Nikun siirtolistalle ja pahimmassa tapauksessa menettäisi hänet. Tätä Jets ei halua, joten pelaajan vaihtoehdot ovat vähissä.
On siis sanomattakin selvää, että Niku on rankassa paikassa. Hänen sopimustaan on jäljellä vielä tämä ja ensi kausi, mutta pelaamaan olisi päästävä hinnalla millä hyvänsä. Tässä tilanteessa Nikun onkin mietittävä, pyytäisikö hän jopa siirtoa pois seurasta, mutta missä vaiheessa puolustajan mitta on niin täynnä, että hän päätyy siihen ratkaisuun?
Toivottavasti asia kuitenkin ratkeaa pian. Hyvän puolustajan on päästävä pelaamaan. Nykyinen tilanne ei palvele pidemmän päälle ketään.
Miikka Lahtinen
Twitter: @ladalahtinen
LUE MYÖS:
- Massiivisia sopimuksia ja näyttävää draamaa – lunastaako Leo Carlsson odotukset ja kantaa Ducksit pitkälle kevääseen?
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Aika Kopitarin jälkeen – uuden tähden on sytyttävä Los Angelesin ykkösketjussa
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Koko kausi ruotsalaiskopparin varassa – Ottawan Linus Ullmark ratkaisee seuran menestyksen
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Toinen NHL-tykki ohitti Patrik Laineen jonossa – ”Tarjoaa hieman enemmän kuin Laine”
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Connor Hellebuyck oli lähellä jättitreidiä – kahdesti!
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Petteri Lindbohm näki läheltä Floridan nousun NHL-eliittiin – yksi asia vakuutti heti