NHL-kausi käynnistyy Suomen aikaa torstain vastaisena yönä, jolloin ohjelmassa on viisi runkosarjan ensimmäistä ottelua.

Kaukalossa nähdään alkavalla kaudella jälleen nippu huippumielenkiintoisia tulokaspelaajia. Nostimme esille muutaman pelimiehen, joiden nimet kannattaa painaa mieleen jo alkukaudesta.

Kirill Kaprizov, Minnesota Wild

Jo 23-vuotias laitahyökkääjä saapuu viimein Pohjois-Amerikkaan dominoituaan KHL:ää useiden vuosien ajan. Wildin uutena ykköstykkinä pidettävä venäläinen voitti viime kaudella KHL:n maalipörssin ja sijoittui pistepörssissä kakkoseksi tämän nakuteltua 57 peliin tehot 33+29=62.

Alexis Lafrenière, New York Rangers

Viime vuoden ykkösvaraus ja Manhattanin uusi kultapoika takoi Quebecin junnuliigassa viime kaudella pelaamissaan 52 ottelussa tehot 35+77=112. Vaikkei QMJHL:ssä tehtyjä pisteitä voi millään mittarilla verrata miesten pelien vastaaviin, voidaan Lafrenièren odottaa nappaavan heti ison roolin Rangers-hyökkäyksestä. Johdatti vuosi sitten Kanadan alle 20-vuotiaiden MM-kultaan suvereenilla esityksellä.

Trevor Zegras, Anaheim Ducks

Ducks varasi hyökkääjän kesän 2019 draftin 9. vuorolla. Nousi viimeistään vuodenvaihteen U20-kisoissa koko kiekkomaailman tietoisuuteen johdattamalla Yhdysvallat MM-kultaan.

Voitti kisojen pistepörssin iskettyään kahdeksaan peliin tehot 7+11=18. Kisojen parhaaksi pelaajaksi valittu kahden suunnan sentteri lienee Ducksin tulevaisuuden supertähti. Nousu kärkikentällisiin jo tällä kaudella mahdollisuuksien rajoissa. Itseluottamus U20-kisojen jälkeen taatusti tapissa. Napannee Ryan Getzlafin paikan Ducksin ykköstähtenä parin vuoden sisällä.

Bowen Byram, Colorado Avalanche

Coloradon puolustus pullistelee nuorta tähtiloistoa. Cale Makar nousi jo tulokaskaudellaan NHL:n supertähtien joukkoon, ja tällä kaudella saattaa olla kesän 2019 nelosvaraus Byramin vuoro seurata Makarin jalanjäljissä.

185-senttinen kanukki valittiin juuri päättyneiden U20-kisojen tähdistökentällisen pakkipariin yhdessä Ville Heinolan kanssa. Saattaa hyvinkin nousta jo tällä kaudella suureen rooliin suurimman mestarisuosikin alakerrassa, johon kolmantena nuorena supertalenttina on tarjolla muuan Conor Timmins.

Tim Stützle, Ottawa Senators

Saksalaisen supertähtitehtaan uusin luomus iski U20-kisoissa pelaamissaan viidessä ottelussa tehot 5+5=10.

Viime vuoden draftin kolmosvaraus takoi Saksan pääsarja DEL:ssä viime kaudella 41 otteluun komeat tehot 7+27=34. Kokemus miesten peleistä auttaa taatusti, minkä lisäksi heikossa Senators-hyökkäyksessä on tarjolla samantien isoa roolia.

Kannattaa seurata Stützlen otteita ennen kaikkea 1 vs 1 -tilanteissa, joissa saksalainen on elementissään.

Kausiennakot jokaisesta joukkueesta luettavissa täältä.