NHL:ssä näyttävä kannanotto rasismia vastaan – Minnesota-pelaaja polvistui kansallislaulun ajaksi
Kuva: Getty Images
Edmonton Oilersin ja Chicago Blackhawksin välistä pudotuspelikarsintaottelua edelsi näyttävä rasismin vastainen seremonia. Minnesota Wildin pelaaja Matt Dumba piti puheen keskiympyrässä, kun Edmontonin ja Chicagon pelaajat olivat kokoontuneet hänen ympärilleen.
– Pandemian aikana tapahtui jotain odottamatonta, mutta silti kauan odotettua. Maailma heräsi siihen, että järjestelmässämme on rasismia, joka on juurtunut syvälle yhteiskuntaamme, Dumba puhui.
– Jotkut teistä ajattelevat, että tämä aihe on viime aikoina saanut liikaa huomioita. Mutta vakuutan, että niin ei ole tapahtunut.
– Rasismia on kaikkialla, ja meidän on taisteltava sitä vastaan. Haluamme, että lapset ja nuoret tuntevat olonsa turvalliseksi ja mukavaksi joka kerta, kun he tulevat jäähalliin. Jääkiekko on mahtava peli, mutta se voisi olla vielä paljon mahtavampi. Muutos alkaa meistä kaikista.
Puheen päätteeksi Dumba polvistui keskiympyrään Yhdysvaltain kansallislaulun ajaksi. Tummaihoiset Malcolm Subban ja Darnell Nurse laittoivat kätensä puolustajan olkapäille.
Voit katsoa otteen Dumban puheesta alta.
"Hockey is a great game, but it can be a whole lot greater...and it starts with all of us." 
- Matt Dumba
- Matt Dumba
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Marc-Andre Fleury valmis palaamaan NHL:ään – mestarisuosikki virittelee siirtojytkyä?
- TSN: Marc-Andre Fleurystä jysähti iso paljastus!
- Huhu Buffalosta: Jarmo Kekäläinen palkkaamassa suomalaisen luottomiehen
- Carolina kaupitteli Jesperi Kotkaniemeä toiselle NHL-seuralle – pakit tuli: ”Tarjous oli pöydällä”
- Toronto Maple Leafs: valmentajapotkut
- Mikael Granlund huimassa vireessä – maaliputki sai jatkoa
- Seattle Kraken: surkea uutinen
- Carolina Hurricanesille karuja uutisia – tähtikaksikko pitkään sivussa
- Eläkkeeltä palannut yli tuhannen NHL-ottelun veteraani loukkaantui heti – sivussa pitkään
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- Väite: Minnesota valmistelee toista jättihankintaa – tarjous maalitykistä pöydällä!
- Carolina kaupitteli Jesperi Kotkaniemeä toiselle NHL-seuralle – pakit tuli: ”Tarjous oli pöydällä”
- Lähde: Jarmo Kekäläiseltä nimekäs kiinnitys – kulisseissa käy kova kuhina
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- New Jersey Devils: jättiuutinen
- Eläkkeeltä palannut yli tuhannen NHL-ottelun veteraani loukkaantui heti – sivussa pitkään
- Edmontonille tipahti karu uutinen!
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- Huhu Buffalosta: Jarmo Kekäläinen palkkaamassa suomalaisen luottomiehen