Lähde: Ville Niemisen ura jatkumassa uusissa tuulissa – Stanley Cup -voittaja kirjoittanut jo sopimuksen
Kuva: Juha Tamminen
Viimeisimpänä liigajoukkue Pelicansissa vaikuttanutta Ville Niemistä on huhuiltu pitkin kevättä ja kesää Ruotsiin luotsiksi. Persoonan on arveltu päätyvän Allsvensakin Modoon, ja viimeksi sunnuntaina nuo huhut saivat taas tuulta purjeisiinsa.
Jo aiemmin samasta asiasta huhuillut Expressen kirjoitti viikonloppuna, että nyt Niemisen siirtyminen Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Modon peräsimeen on varma juttu. Pahvi on kuulemma jo allekirjoitettu.
Lähteen mukaan se on hyvinkin todennäköistä, että örnsköldsvikiläisjoukkue julkaisee pelaajana Stanley Cupin voittaneen Niemisen sopimuksen ihan lähitulevaisuudessa.
Nieminen on toiminut valmentajan puuhissa kaudesta 2015-16 lähtien. Hän on toiminut pääluotsina Mestiksen KeuPassa ja Liigassa siis Pelicansissa sekä Jukureissa apuvalmentajana.
LUE MYÖS:
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Puoli vuosikymmentä suuria odotuksia ilman tuloksia – onko tämä New Jerseyn vuosi?
- Nyt puhuu siirtoa vaativan Carolina-tähden agentti – torppasi yhden vaihtoehdon
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Näkökulma: Teuvo Teräväisen asema romahti – valmentaja lipsautti karun totuuden
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Massiivisia sopimuksia ja näyttävää draamaa – lunastaako Leo Carlsson odotukset ja kantaa Ducksit pitkälle kevääseen?
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Buffalo Sabresin uusi tuleminen alkoi – Jarmo Kekäläisen tehtävä tärkeä päätös