Edmonton-GM pisti ylipainoisen NHL-tähden lihoiksi: Vaihtokaupasta paljastui todellinen jättimenestys!
Kuva: Getty Images
Edmonton Oilersin lähihistoriassa tekemät vaihtokaupat ovat olleet kiekkopiireissä yleinen naurunaihe.
Esimerkiksi tähtihyökkääjä Taylor Hallin vaihtamista päikseen puolustaja Adam Larssoniin on julistettu yhdeksi kaikkien aikojen epätasaisimmaksi treidiksi.
Oilersin entinen GM Craig MacTavish onnistui kuitenkin tekemään yhden onnistuneen vaihtokaupan, josta on seuralle hyötyä vielä pitkään.
Vuonna 2011 MacTavish sai tarpeekseen hyökkääjä Dustin Pennerin heikosta fyysisestä kunnosta, eikä pelaajalle nähty tämän myötä käyttöä tulevaisuudessa.
– Hän ei taistellut tarpeeksi, eikä hän ollut riittävän hyvässä kunnossa auttamaan meitä. Miksi olisimme pitäneet hänet joukkueessa? Me hommasimme hänet kahden kärkiketjun hyökkääjäksi, ja siihen koko asia sitte jäikin. Me luulimme, että hänen sopimuksensa oli vasta lähtöviivalla, kun taas hän ajatteli olevansa jo uransa maaliviivalla. En voinut katsoa sitä enempää – enkä ainakaan kahta ja puolta vuotta pidempään, MacTavish avasi Sportsnetin haastattelussa.
Penner siirtyi lopulta Los Angeles Kingsiin vaihtokaupassa, jossa Oilers sai vastikkeena puolustaja Colten Teubertin, ensimmäisen kierroksen varauksen sekä kolmannen kierroksen varauksen.
Teubertista Oilers ei koskaan saanut merkittävää pelaajaa, mutta ensimmäisen kierroksen varaus käytettiin puolustaja Oscar Klefbomiin, josta on kehittynyt seuralle merkittävä kulmapalanen tulevaisuutta varten.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaapo Kakko: huipputehot!
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Brent Burnsin teräsmiesputki hurjassa mitassa – nousi jo kaikkien aikojen kakkoseksi!
- Anze Kopitar teki huimaa historiaa NHL:ssä!
- Maisemanvaihdos teki hyvää! Olli Määttä liekeissä uudessa seurassaan
- Tässä on NHL:n nopein mies – kaikkien aikojen ennätys uusiksi
- TV:ssä tänään: Leijonat-puolustajan kauden ensiesiintyminen NHL:ssä
- NHL saapuu taas Eurooppaan – ensi kauden Global Series -joukkueet selvillä
- Radko Gudas sai pitkän pelikiellon – Auston Matthewsin vamma on vakava
- Tässä on NHL:n nopein mies – kaikkien aikojen ennätys uusiksi
- NHL saapuu taas Eurooppaan – ensi kauden Global Series -joukkueet selvillä
- Näkökulma: Kaksi NHL-supertähteä kirjoittaa käsittämätöntä farssia
- TV:ssä tänään: Leijonat-puolustajan kauden ensiesiintyminen NHL:ssä
- Auston Matthewsin agentti raivona: ”Naurettavaa ja järjetöntä”
- Suomalaistulokkaan temppu sai Connor McDavidin raivon valtaan – NHL-megatähti tiputti hanskat!
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Brent Burnsin teräsmiesputki hurjassa mitassa – nousi jo kaikkien aikojen kakkoseksi!
- Maisemanvaihdos teki hyvää! Olli Määttä liekeissä uudessa seurassaan