Karu esimerkki: Suomessa pisteitä latoneen kanukin NHL-urasta täysi pannukakku: ”Räjäytti mieleni”

Harva tuskin muistaa sitä, ettei uransa kaudella 2010-11 SaiPassa päättänyt Dale McTavish murtautunut koskaan NHL:ään – vaikka hän pelasi niin rapakon takana kuin Euroopassa huipputasolla kaudesta toiseen.
Liigassa McTavish iski millenniumin aikaan sekä uransa viimeisellä kaudella lappeenrantalaisten ja Bluesin paidassa 182 pelissä tehot 95+60=155 (+2). Uran 14 pudotuspeliottelua toivat pinnat 5+8=13 (-6).
Esimerkiksi Sveitsissä McTavish sen sijaan nakutteli oikeasti hirvittävän kasan pinnoja. Kaikkiaan 419 pelissä hän iski saldon 212+218=430 (0).
Kaikki alkoi aikanaan OHL:stä, jossa McTavish oli sielläkin tehokas Peterborough Petesin paidassa 1980-90-luvun taitteessa. NHL:ssä otteluita kertyi Calgary Flamesissa vyölle lopulta vain yhdeksän pistein 1+2=3 (-4).
CBC:n toimittaja Gerry Dee twiittasi kanadalaisesta paljon puhuvan päivityksen.
– Dale McTavishin katseleminen räjäytti mieleni. Hän pelasi yhdeksän ottelua NHL:ssä. Kun huomasin, että hän on kaveri, jolla ei ole kykyjä pelata NHL:ssä pitkään, tajusin sinne vaikeuden pääseminen ja siellä pysymisen.
McTavish ei voittanut urallaan oikeastaan mitään. Hän on OHL:n mestari ja lisäksi palkintokaapissa on perinteisen Spengler Cupin mestaruus loppuvuodelta 2008.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!
- NHL:ssä jysähti merkittävä vaihtokauppa – megalupaus vaihtaa seuraa!
- Tässä Puljujärven uusi seura!
- Lehti: Tämä NHL-seura haluaa Jevgeni Kuznetsovin – tarjous pöydällä!
- Paljastus kulisseista: Carolina yritti ryövätä NHL-supertähden!
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja: Ura ohi!
- Lähes 26 miljoonaa dollaria! Philadelphian kärkivaraus löi rahoiksi NHL:ssä
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin

- NHL:ssä kaksi välimieskäsittelyä seurojen aloitteesta