NY Islanders -pomo vahvistaa: Euroopan sarjojen parhaana pidetty maalivahti lähellä NHL-sopimusta
Kuva: Getty Images
New York Islanders on saamassa ensi kaudeksi riveihinsä todella mielenkiintoisen maalivahtinimen.
Seuran GM Lou Lamoriello vahvistaa seuran kotisivuilla, että tällä kaudella parhaana Euroopassa pelaavana maalivahti yleisesti pidetty Ilja Sorokin on lähellä siirtymistä ensi kaudeksi saarelaisten riveihin.
– Kyllä, kaikki merkit viittaavat siihen, että hän tulee pelaamaan täällä ensi kaudella, Lamoriello vahvistaa.
24-vuotias Sorokin varattiin NHL:ään Islandersin toimesta 3. kierroksella kesällä 2014. Urallaan jo olympiakultaa sekä KHL:n mestaruuden voittanut 188-senttinen venäläinen torjui tällä kaudella TsSKA Moskovan paidassa 40 KHL:n runkosarjaottelussa hurjalla torjuntaprosentilla 93,5. Tähtivahdin päästettyjen maalien keskiarvo oli sekin upea 1,5.
Islandersilla on valmiiksi ensi kauden kattava sopimus Sorokinin maanmies Semjon Varlamovin kanssa. 31-vuotias Varlamov kuittaa tulevasta kaudesta viiden miljoonan dollarin palkkapussin.
LUE MYÖS: Tähtihyökkääjä Mathew Barzal saamassa offer sheetin? Seurapomo kaataa kylmää vettä kosijoiden niskaan
LUE MYÖS: Jesse Puljujärven NHL-osakkeet säilyivät muuttumattomina? Valmentajalegendalta tyly arvio Liigan tasosta
LUE MYÖS: Aatu Räty yhä suosikki NHL:n kesän 2021 ykkösvaraukseksi – yksi heikkous askarruttaa
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Seattle Kraken: surkea uutinen
- Carolina Hurricanesille karuja uutisia – tähtikaksikko pitkään sivussa
- Eläkkeeltä palannut yli tuhannen NHL-ottelun veteraani loukkaantui heti – sivussa pitkään
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- Sidney Crosby ohitti Mario Lemieux’n – ”Minulle hän on yhä ykkönen”
- Edmontonille tipahti karu uutinen!
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- New Jersey Devils: jättiuutinen
- NY Rangers -tähtivahti ruoski itseään: ”Kuin olisimme pelanneet ilman maalivahtia”
- Väite: Minnesota valmistelee toista jättihankintaa – tarjous maalitykistä pöydällä!
- NHL:ssä tärähti kaksi pelaajakauppaa
- Kova ratkaisu: Jarmo Kekäläinen jakoi ensimmäiset potkut Buffalossa
- Lähde: Jarmo Kekäläiseltä nimekäs kiinnitys – kulisseissa käy kova kuhina
- New Jersey Devils: jättiuutinen
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- Edmontonille tipahti karu uutinen!
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- Sopimaton vitsi päätyi NHL-lähetykseen – Philadelphia Flyers antoi pelikieltoa