Tähtihyökkääjä Mathew Barzal saamassa offer sheetin? Seurapomo kaataa kylmää vettä kosijoiden niskaan
New York Islanders ykköstähti Mathew Barzal pelaa parhaillaan tulokassopimuksensa viimeistä kautta.
22-vuotias entinen 1. kierroksen (16.) varaus iski jo ensimmäisellä täydellä NHL-kaudellaan pöytään hurjat 85 tehopistettä. Vaikka kaksi viimeisintä kautta ovatkin tuottaneet ”vain” 62 ja 60 tehopinnaa, on kanadalainen joukkueensa ylivoimaisesti vaarallisin hyökkäyspään täsmäase.
Barzalin tulokassopimus umpeutuu tänä kesänä, ja useiden kilpailevien seurojen uskotaankin iskevän apajille tarkoituksenaan ryövätä hyökkääjä riveihinsä kilpailevan tarjouksen, ns. offer sheetin avulla.
Lamoriello aikoo pitää tähtensä
Saarelaisten kaiken GM Lou Lamoriello ei ole tunnettu halustaan antaa edes suurimmille tähdilleen jättimäisiä sopimuksia, minkä vuoksi Isles-fanit pelkäävätkin tosissaan Barzalin lähdön puolesta. Tuoreessa seuran nettisivujen lukijahaastattelussa 77-vuotias seurapomo lupaa kuitenkin toimia siinä tapauksessa, että Barzal tulisi saamaan kilpailevan tarjouksen toisaalta. – Tarkoituksemme on, ettei tilanne etene niin pitkälle, mutta mikäli näin tapahtuu, aiomme vastata siihen, Lamoriello vahvistaa. Barzal on nähty Islandersin tulevaisuuden kasvokuvapoikana siitä lähtien, kun seuran entinen megatähti John Tavares loikkasi vapaana agenttina Toronto Maple Leafsiin kesällä 2018. Barzalin tulevan sopimuksen vuosipalkan on arvioitu pyörivän 10 miljoonan dollarin tietämissä. Lamoriellon uskotaankin tekevän kaikkensa kiinnittääkseen Barzalin pitkään jatkosopimukseen jo ennen tämän päätymistä rajoitetuksi vapaaksi agentiksi. LUE MYÖS: NY Islanders -pomo vahvistaa: Euroopan sarjojen parhaana pidetty maalivahti lähellä NHL-sopimusta LUE MYÖS: Jesse Puljujärven NHL-osakkeet säilyivät muuttumattomina? Valmentajalegendalta tyly arvio Liigan tasosta LUE MYÖS: Aatu Räty yhä suosikki NHL:n kesän 2021 ykkösvaraukseksi – yksi heikkous askarruttaaLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!
- Kauppaako Carolina mestaripakkinsa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta kuuma NHL-huhu – seurapomo tiputti mystisen vihjeen
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Aleksander Barkov paljastaa Paul Mauricen menestyksen salaisuuden – ”Suurin vahvuus”