Ylvästä puhetta! Tehonsa löytäneen Kaapo Kakon tekeminen miellyttää NHL-luotsia: ”Pidän siitä…”
Kuva: Getty Images
Uransa ensimmäisellä taalaliigan kaudellaan 50 ottelussa tehot 8+11=19 (-18) viimeistellyt Kaapo Kakko on saanut tekemiseensä viime aikoina ruutia selvästi ihan vain tilastoja tuijottamalla.
Oikea laituri on painanut neljässä edellisessä pelissään tehot 1+2=3 (-4). Kakko iski maanantaiyönä Los Angeles Kingsin reppuun maalin ensimmäisen kerran sitten vuoden alun. Rangers voitti 4-1.
– Pidän siitä, miten hän menee maalille, joukkueen päävalmentaja David Quinn sanoi NY Rangersin kotisivuilla.
– Syötön hän sai aiemmin vaikutettuaan ympäri maalin. Nyt hän iski maalin oltuaan siellä.
Osuma oli Kingsin reppuun voittomaali ja tuolla tempulla Kakko teki historiaa. Voitto-osuma oli suomalaistulokkaalle kauden toinen. Määrä ei tietysti kuulosta paljolta.
Toisaalta vain kerran aiemmin 18-vuotias pelaaja on iskenyt tulokaskaudellaan Rangersissa yhtä monta voittomaalia. Tähän pystyi Manny Malhotra kaudella 1998-99.
– Kakolla on enemmän vauhtia ja itseluottamusta. Hän on ollut puolustuspelissäkin paljon parempi viimeisissä peleissä, Quinn jatkoi verraten Kakon nykyhetkeä ja menneisyyttä.
NY Rangersin tilanne NHL:ssä on kahdesta pinnasta huolimatta haastava. Joukkue on viimeistä jatkopaikkaa perässä hälyttävän oloiset yhdeksän pistettä.
LUE MYÖS:
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Aika Kopitarin jälkeen – uuden tähden on sytyttävä Los Angelesin ykkösketjussa
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Koko kausi ruotsalaiskopparin varassa – Ottawan Linus Ullmark ratkaisee seuran menestyksen
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Toinen NHL-tykki ohitti Patrik Laineen jonossa – ”Tarjoaa hieman enemmän kuin Laine”
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Dallas-pomo teki paljastuksen Joel Kivirannasta: ”Itse asiassa hän on”
- Connor McDavidille kävi karusti – raju video leviää
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Connor Hellebuyck oli lähellä jättitreidiä – kahdesti!
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Petteri Lindbohm näki läheltä Floridan nousun NHL-eliittiin – yksi asia vakuutti heti