NHL-valmentajien ympärillä mylvivä kohu paisuu – nyt netissä leviää pätkä, jossa luotsi lyö Ville Leinoa! ”Videon voi tulkita eri tavoin”
Kuva: Getty Images
NHL:ssä valmentaneet luotsit ovat olleet viime aikoina oikein kunnolla myrskyn silmässä, kun otsikoihin ovat nousseet enemmän ja vähemmän kyseenalaisella tavalla toimineet Toronto Maple Leafsin ex-luotsi Mike Babcock, Calgary Flamesista monoa saanut Bill Peters ja Chicago Blackhawksin Marc Crawford.
Babcockin on kerrottu käyttäneen asemaansa väärin Maple Leafsin tähtipelaaja Mitch Marnernin kanssa, Peters puolestaan on käyttäytynyt rasistisesti ja Crawford väkivaltaisesti.
Nyt esille on noussut myös suomalaisittain hyvinkin mielenkiintoinen tapaus Peter Lavioletten ja ex-kiekkoilija Ville Leinon välillä. Sosiaalisessa mediassa leviää video, jonka perusteella luotsi lyö suomalaishyökkääjää nyrkillä päähän.
Nykyisin Nashville Predatorsia luotsaava yhdysvaltalainen oli kertonut tapauksen taustoista ruotsalaislehti Aftonbladetille.
– Puhe siitä, että olisin hyökännyt pelaajia kohtaan fyysisesti, on niin kaukana todellisuudesta, kun vaan voi olla, päävalmentaja lataa alkuun.
– Ville Leino -videon voi tulkita eri tavoin. Siinä tapahtui niin, että otin aikalisän ja yritin motivoida joukkuettani. Olin lyömässä toisen käden kämmentä, mutta löin ohi ja osuin Villen kypärään. Se oli puhdas vahinko, jenkki selittää.
Taalajäillä kausina 2008-14 pelannut Suomen mestari kertoi oman versionsa ESPN:lle.
– Jääkiekossa on tunteita paljon. Valmentajat käyvät kuumana ja asioita vain tapahtuu. Enpä usko, että Peter yritti lyödä minua. Se näytti videolla paljon pahemmalta.
Laviolette ja Leino olivat Philadelphia Flyersissa samaan aikaan kausina 2009-11.
LUE MYÖS:
Uskomatonta öykkäröintiä! Ex-tähtipuolustaja avasi Mike Babcockin metodeja: ”Tulee kummittelemaan häntä lopun elämäänsä”
Kohuvalmentaja Bill Peters rikkoi hiljaisuuden – selittelee nyt rasistisia kommenttejaan
Ja sitten on Blackhawks-luotsi hyllytetty! Eniten rottapelaaja paljasti hurjia asioita, toinen ex-kiekkoilija jatkoi: ”Suunsoittoon kuului alati homofobisia halvennuksia”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toronto Maple Leafs: valmentajapotkut
- Mikael Granlund huimassa vireessä – maaliputki sai jatkoa
- Seattle Kraken: surkea uutinen
- Carolina Hurricanesille karuja uutisia – tähtikaksikko pitkään sivussa
- Eläkkeeltä palannut yli tuhannen NHL-ottelun veteraani loukkaantui heti – sivussa pitkään
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- Sidney Crosby ohitti Mario Lemieux’n – ”Minulle hän on yhä ykkönen”
- Edmontonille tipahti karu uutinen!
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- Väite: Minnesota valmistelee toista jättihankintaa – tarjous maalitykistä pöydällä!
- Kova ratkaisu: Jarmo Kekäläinen jakoi ensimmäiset potkut Buffalossa
- Lähde: Jarmo Kekäläiseltä nimekäs kiinnitys – kulisseissa käy kova kuhina
- New Jersey Devils: jättiuutinen
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- Edmontonille tipahti karu uutinen!
- Sopimaton vitsi päätyi NHL-lähetykseen – Philadelphia Flyers antoi pelikieltoa
- TV:ssä tänään: NHL:n idän kärkipeli ilmaiskanavalla