NHL-unelmaa tavoitteleva suomalaislupaus osoitti upeaa inhimillisyyttä vakavassa asiassa – katso kuva
Kuva: Juha Tamminen
Pohjois-Amerikkaan Pittsburgh Penguinsin NHL-organisaatioon täksi kaudeksi siirtynyt tähtivahti Emil Larmi osoitti taannoin AHL-joukkue Wilkes-Barre/Scranton Penguinsin Hockey Fights Cancer -illassa inhimillisyyttään.
Kuten tapahtuman nimikin osoittaa, on tässä ideana tukea syöpäpotilaita ja heidän perheitään. Viime kevään suomenmestarivahti maalasi hallin jäähän tekstit ”Antero-Pappa” ja ”Riitta-Mummo”. Oheinen päivitys on saanut useita satoja tykkäyksiä, eikä ihme.
Larmin elämään on helppoa toivoa kaikkea hyvää, sillä pelaaja on osoittanut olevansa luonteeltaan todella avoin ja herttainen.
Lisäksi maalivahdin asenne ja päivitykset esimerkiksi Twitterissä ovat poikkeuksellisen avoimia tämän tason tähdelle.
– Pyrin olemaan positiivisessa mielessä esillä. Se on minun luonne, tykkään hymyillä. Silloin elämäkin on yleensä ihan mukavaa, Larmi sanoi kesällä.
Pelaajan syyskausi on sujunut AHL:ssä ikävä kyllä vaisusti. Lahdesta maailmalle ponnistanut maalivahti on torjunut kiekkoja neljässä pelissä 85,7 prosentin varmuudella, päästettyjen maalien keskiarvo on kurja 4,52.
LUE MYÖS:
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Aika Kopitarin jälkeen – uuden tähden on sytyttävä Los Angelesin ykkösketjussa
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Koko kausi ruotsalaiskopparin varassa – Ottawan Linus Ullmark ratkaisee seuran menestyksen
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Buffalo Sabresin uusi tuleminen alkoi – Jarmo Kekäläisen tehtävä tärkeä päätös
- Petteri Lindbohm näki läheltä Floridan nousun NHL-eliittiin – yksi asia vakuutti heti
- Columbus-kaksikko saapui rapakunnossa harjoitusleirille – päävalmentajan mitta täyttyi: ”Ryhdymme toimiin”
- Toinen NHL-tykki ohitti Patrik Laineen jonossa – ”Tarjoaa hieman enemmän kuin Laine”
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Dallas-pomo teki paljastuksen Joel Kivirannasta: ”Itse asiassa hän on”
- Porttikielto – Aleksandr Ovetshkinilta lyötiin raja kiinni!
- Connor McDavidille kävi karusti – raju video leviää
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Maajoukkuetykki jättää NHL:n – uusi osoite selvillä
- Connor Hellebuyck oli lähellä jättitreidiä – kahdesti!
