Los Angeles yllätti ja varasi suomalaislupauksen – menee nyt kohti NHL:ää Kimmo Timosen jalanjäljissä: ”Rakastuimme häneen heti”

Vuonna 2000 syntynyt puolustajalupaus Kim Nousiainen oli yksi juhannuksena järjestetyn NHL:n varaustilaisuuden suurimpia suomalaisyllättäjiä. Liigassa vasta muutamia otteluita pelannut pakki napattiin taalajäille, joskin vasta neljännellä kierroksella ja numerolla 119.
Silti taalajäiden lähelle murtautuminen on kova temppu. Pelaaja on antanut aiemmin näyttöjä mm. alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa, jotka päättyivät reilu vuosi sitten maailmanmestaruuteen, sekä vuodenvaihteessa pelatussa kansainvälisessä Spengler Cupissa. Siellä kuopiolainen liigajoukkue KalPa vei voiton.
Myös eräs toinen asia on ajanut nuorta pakkia eteenpäin. 18-vuotias pelaaja on tuttu hänet varanneelle Los Angeles Kingsille. Legendaarinen Christian Ruuttu toimii kaksinkertaisen Stanley Cup -voittajan Euroopan johtavana kykyjenetsijänä.
Lisäksi Ruuttun poika Alexander pelaa KalPassa. Täten sillat ovat vankkoja mainittujen ihmisten keskuudessa.
– Testasimme häntä, katsoimme hänen pelaamistaan ja rakastuimme heti häneen, Ruuttu hehkutti LA Kings Insider -verkkolehden haastattelussa äskettäin.
Nousiainen kertoi seuranneessa KalPasta tuttua Kimmo Timosta pitkään. Stanley Cup -voittaja ponnisti nimenomaan Kuopiosta ja sen kiekkoylpeydestä maailmalle.
– Seurasin paljon Kimmoa ollessani nuori. Tiedän, että hän pyörii nykyisin paljon kaukaloiden lähellä Kuopiossa. Hän on hyvä tyyppi, ja auttanut minua paljon urallani.
Nousiainen pelannee alkavalla kaudella KalPan liigajoukkueessa Ruuttun hehkutuksesta huolimatta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Sopimus purkissa – Lassi Thomson palaa NHL:ään!
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa
- Lähde: Sam Bennett jatkaa Floridassa – solmimassa jättimäisen jatkosopimuksen
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Hurja huhu! Tällaistako jättisopimusta Carolina tarjoaa Mitch Marnerille?
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Entinen kärkivaraus kaupattiin NHL:ssä – alla huippukausi Ruotsissa
- Rangersilta tyly ilmoitus tähtipakille – treidi luvassa?
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu