Olli Juoleville luvassa iso näytönpaikka? Lähde: Vancouver Canucks uusii puolustustaan isolla kädellä!

NHL:n pudotuspelien ulkopuolelle tälläkin kaudella jäänyt Vancouver Canucks aikoo laittaa puolustustaan uuteen uskoon tulevaisuudessa.
Joukkue ilmoitti jo aiemmin, ettei se aio uusia Derrick Pouliotin sopimusta. Myös muita lähtijöitä lienee luvassa.
– Mitä Vancouver suunnittelee puolustuksensa suhteen? Pouliot on jo heitetty ulos, Luke Schenn saanee jatkosopimuksen. On hyvin mahdollista, että vain yksi kolmikosta Alex Edler, Ben Hutton ja Chris Tanev palaa ensi kaudella, Sportsnetin Elliotte Friedman kertoo.
Edler oli päättyneellä kaudella Canucks-puolustuksen paras maalintekijä miehen viimeisteltyä 10 maalia ja 34 pistettä vain 56 ottelussa. 33-vuotias konkari on tällä hetkellä vapautumassa ensimmäistä kertaa urallaan UFA-markkinoille.
Tanev taas ei ole vielä kertaakaan 9-vuotisella NHL-urallaan säästynyt kokonaista kautta loukkaantumisilta. Mies pelasi päättyneellä kaudella 55 peliä, mikä on itse asiassa enemmän kuin edelliskaudella.
Nuorten kärkivarausten vuoro?
Canucksin seurajohdon kerrotaankin luottavan siihen, että sen kaksi aivan NHL:n varaustilaisuuden kärkipään kiinnitystä, Olli Juolevi sekä USA:n matkassa MM-kisoissa oleva Quinn Hughes murtautuvat NHL-seuran kokoonpanoon tulevalla kaudella.
Juolevi on vuoden 2016 draftin 1. kierroksen viidentenä varattu pelaaja, jonka viime kausi meni pilalle loukkaantumisen vuoksi. Mies ehti ennen sitä pelata 18 AHL-ottelua lupaavin tehoin 1+12.
Viime kesän varaustilaisuuden seitsemäntenä pelaajana huudettu Hughes pääsi loppukaudesta kokeilemaan jo NHL-vauhtiakin. Komean kauden yliopistosarjassa pelannut jenkkipakki merkkautti viidessä NHL-pelissä kolme syöttöpistettä.
Upean tulokaskauden pelannut Elias Pettersson otti päättyneellä kaudella johtaakseen Canucksin hyökkäyksen. Nyt lienee nuorten puolustajien vuoro ottaa oma paikkansa takalinjojen uusina vastuunkantajina.
LUE MYÖS: Mikko Rantasen sopimusneuvottelut viivästymässä? Seurapomo kommentoi tilannetta
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Sopimus purkissa – Lassi Thomson palaa NHL:ään!
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Entinen kärkivaraus kaupattiin NHL:ssä – alla huippukausi Ruotsissa
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat