Julius Hongan pelit Dallasissa pelattu? ”Osaksi isompaa treidiä”
Kuva: Getty Images
Dallas Starsin suomalaislegioonasta pienimmälle vastuulle tällä kaudella jäänyt puolustaja Julius Honka on ajautunut joukkueessaan vaikeaan tilanteeseen.
Starsin 1. kierroksen 14. pelaajana vuonna 2014 varaama 23-vuotias Honka ei ole pystynyt nousemaan joukkueessaan siihen kiekolliseen rooliin, mitä mieheltä odotettiin. Tällä kaudella suomalaisen tilille kertyi ainoastaan 29 ottelua runkosarjassa, mikä lupailee uran jatkumista toisaalla ensi syksyn koittaessa.
Hongan nykyinen sopimus umpeutuu kesällä, eikä Dallas välttämättä aio tarjota rajoitetuksi vapaaksi agentiksi (RFA) tulevalle entiselle kärkivaraukselleen jatkosopimusta, mikä puolestaan vapauttaisi suomalaisen kokonaan vapaille markkinoille heinäkuun alussa.
Yhtenä mahdollisuutena olisi paluu Eurooppaan tai KHL:ään, jossa pienikokoinen puolustaja voisi kasata itseluottamuksensa ennen mahdollista uutta yritystä rapakon takana. ESPN heittää puolestaan ilmoille skenaarion, jossa Stars tarjoaisi Hongalle jatkosopimusta ja kauppaisi miehen sen jälkeen toisaalle osana isompaa treidiä, jolla kolmanneksi vähiten maaleja runkosarjassa tehnyt seura saisi itselleen potentiaalisen 20-maalin maalintekijän hyökkäykseensä.
Kävi Hongan tapauksessa miten tahansa, Teksasin valot lienevät entisen kärkivarauksen osalta nyt lopullisesti nähdyt.
LUE MYÖS: Saako Columbus Blue Jackets sittenkin pidettyä ainakin yhden tähdistään? ”Aion keskustella jatkosta”
LUE MYÖS:
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- NHL solmi uuden tv-sopimuksen Suomessa – lisää otteluita ilmaiskanaville
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- NHL:ssä jaettiin erikoinen jäähy – sääntöuudistus kuohuttaa: ”Hulvatonta”
- Vegas lähtee kannujahtiin uuden päävalmentajan johdolla – kuka korvaa menetetyn maalitykin?
- Adam Fantilli: Jättidiili julki!
- Leevi Meriläisen tilanteessa iso käänne – Ottawa teki ratkaisunsa
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus
- San Jose Sharksin uusi tuleminen lähellä – Macklin Celebrini nosti riman pudotuspeleihin
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Ottawan omistaja jyrähti Brady Tkachukin siirrosta – syyttää isää ja veljeä
- Patrik Laineella on selvä NHL-toive – ”Nirso”
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- Miikka Kiprusoffin ajan ikoninen näky palaa NHL-jäälle – katso kuva
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus
- Mark Messierilta kylmäävät sanat Mike Babcockista – ”Olen kauhuissani”