Kuka valmentaa Edmontonia ensi kaudella? Seurapomolta selvä kannanotto asiaan
Kuva: Getty Images
Edmonton Oilersilla on NHL:n runkosarjaa vielä seitsemän ottelua jäljellä.
Tällä hetkellä näyttää erittäin todennäköiseltä, että nuo kamppailut jäävät myös tämän sesongin viimeisiksi, sillä Oilers on pudotuspeleihin vievää viimeistä villi kortti-paikkaa kuusi pistettä jäljessä.
Albertalaisjoukkue on tällä hetkellä myllerryksessä myös toimiston puolella ja haussa on uusi GM korvaamaan tammikuussa potkut saanut Peter Chiarelli.
Joukkueen päävalmentajaksi marraskuussa tullut Ken Hitchcock vaikuttaisi olevan kiinnostunut jatkamaan myös ensi kaudella, mutta Oilersin toimitusjohtaja Bob Nicholsonin mukaan varmuutta tästä ei vielä ole.
– Ken Hitchcock tiesi alusta lähtien, että hän tulee olemaan päävalmentaja vain tämän kauden loppuun, Nicholson totesi Sportsnetin haastattelussa ja kertoi mahdollisen jatkon olevan tulevan GM:n päätettävissä.
Nicholsonin mukaan Hitchcock tulee kuitenkin toimimaan jossakin tehtävässä Oilersin organisaatiossa.
67-vuotias kanadalainen ei halua itse ottaa kantaa omaan tulevaisuuteensa.
– Sitä on vaikea sanoa, se ei ole minun asiani. Voin vain sanoa, etten vaihtaisi tätä vuotta mihinkään. Olen ollut todella onnekas päästessäni tähän tehtävään, Edmontonista kotoisin oleva Hitchcock maalaili Canoe.com-sivuston mukaan lauantaina pelatun Ottawa Senators-kamppailun jälkeen ja jatkoi:
– Tällä hetkellä minusta tuntuu, että voin valmentaa vaikka 99-vuotiaaksi asti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Seattle Kraken: surkea uutinen
- Carolina Hurricanesille karuja uutisia – tähtikaksikko pitkään sivussa
- Eläkkeeltä palannut yli tuhannen NHL-ottelun veteraani loukkaantui heti – sivussa pitkään
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- Sidney Crosby ohitti Mario Lemieux’n – ”Minulle hän on yhä ykkönen”
- Edmontonille tipahti karu uutinen!
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- New Jersey Devils: jättiuutinen
- NY Rangers -tähtivahti ruoski itseään: ”Kuin olisimme pelanneet ilman maalivahtia”
- Väite: Minnesota valmistelee toista jättihankintaa – tarjous maalitykistä pöydällä!
- NHL:ssä tärähti kaksi pelaajakauppaa
- Kova ratkaisu: Jarmo Kekäläinen jakoi ensimmäiset potkut Buffalossa
- Lähde: Jarmo Kekäläiseltä nimekäs kiinnitys – kulisseissa käy kova kuhina
- New Jersey Devils: jättiuutinen
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- Edmontonille tipahti karu uutinen!
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- Sopimaton vitsi päätyi NHL-lähetykseen – Philadelphia Flyers antoi pelikieltoa