Carolina Hurricanesin taakseen jättänyt ja kuluvaksi kaudeksi Calgary Flamesiin siirtynyt hyökkääjä Elias Lindholm kohautti joukkueiden viikonlopun kohtaamisen jälkeen. Flames kellisti Hurricanesin sen kotiyleisönsä edessä numeroin 4-3, ja ruotsalainen iski kamppailussa yhden häkin.

Kesken olevalla sesongilla jo yhden kauden piste-ennätyksensä uuteen uskoon latonut hyökkääjä äityi tuulettamaan voittoa pelin jälkeen siinä määrin, että hän sai kuunnella vanhan kotiyleisön edessä buuauksia. Erikoisen tapauksen näet tästä tai alhaalta.

Kuten video osoittaa, olivat tuuletukset selvästi voimakkaammat kuin muiden Flames-pelaajien.

Lindholm teki aikoinaan NHL-jäihin ensimmäiset luistimenpiirtonsa juurikin Carolinassa, jota hän edusti kaudet 2013-18. Siirryttyään Calgaryyn, roihahti Lindholm huimiin liekkeihin. Tällä kaudella hän on latonut tehot 23+37=60, kun aiempi piste-ennätys oli 45 pinnaa.

LUE LINDHOLMISTA MYÖS:

Calgary Flames hankki todellisen kultakimpaleen – hyökkääjä pystynyt lähes ainutlaatuiseen urotekoon