Viime vuosina NHL:n parhaimpien joukkueiden kastiin liittynyt Nashville Predators ajautui ennen joulutaukoa sarjassa jonkinlaiseen kriisiin. Viidestä edellisestä koitoksesta se on haalinut vain kolme pinnaa surkealla maalierolla 9-14. Yhdeksän tehtyä maalia on toiseksi pienin määrä koko sarjassa kyseisen ottelumäärän otannalla.

Tästä voi päätellä sen, että joukkueen ongelmat koskevat hyökkäämistä. Pakki Roman Josin mukaan ongelmia on myös alakerrassa, mutta maalivahdit Pekka Rinne ja Juuse Saros eivät ole uhkaavaan kierteeseen syypäitä.

– Jokainen peli on erilainen, mutta selvästikin meidän täytyy puolustaa paremmin Rinteen ja Saroksen edessä. Kauden ensimmäisissä peleissä teimme niin, puolustaja sanoi taannoisen Chicago-tappion jälkeen.

Myös pelien alut ovat tuottaneet Nashvillelle tuskaa viime aikoina.

Kaiken tuskan lisäksi myös vieraspelit ovat olleet viime aikoina täydellistä tervanjuontia. Viidessä edellisessä keikkaottelussa pistepussi on kasvanut vain pinnalla.

– Tuntuu siltä, ettemme lähde liikkeelle niin hyökkäävällä asenteella kuin pitäisi. On lähdettävä viemään pelejä heti alusta lähtien ja yritettävä tehdä ensimmäinen maali. Tätä asennetta pitäisi näkyä vieraspeleissä enemmän, Josi oli sanonut.

– On luotava tilanteita. Lyömme liian usein kiekkoa päätyyn, kun yksi hyökkääjä on jo hyökkäyssiniviivalla ja kaksi muuta vielä omalla alueella. Siten vain menetämme kiekon. On ehkä alettava pelata yhtenäisemmin ylöspäin ja tehtävä peliä sitä kautta. On pidettävä huolta siitä, että kun tilanteita tulee, ne pelataan 100-prosenttisesti, Ryan Hartman oli miettinyt.

Preds keikkuu läntisessä konferenssissa kolmantena neljän ottelun tappioputkesta huolimatta. Joukkue jatkaa kauttansa perjantain vastaisena yönä Dallas Starsia vastaan.

Lähteet: nhl.com/fi, The Athletic