NHL-vahti osallistui Pride-kulkueeseen – tukee upealla tavalla vähemmistöjä: ”Minulle se oli päivänselvä asia”
Kuva: Getty Images
Vancouver Canucksin ruotsalaisvahti Anders Nilsson osallistui lauantaina Tukholmassa järjestettyyn Pride-kulkueeseen.
Nilsson on antanut tukensa vähemmistöryhmille jo 4. joulukuuta 2016 lähtien, kun hän maalautti historian ensimmäisenä NHL-pelaajana sateenkaarilipun maskinsa takaosaan.
– Minulle se oli päivänselvä asia. Minulla on homoystäviä sekä Ruotsissa että Yhdysvalloissa, joista osa ei uskalla kertoa suuntautumisestaan edes perheilleen. Minusta tuntui, että voin kannattaa heitä laittamalla sateenkaarilipun maskiini, Nilsson perusteli Aftonbladetin haastattelussa.
Jääkiekon julkisuuskuva on ollut aikojen alusta lähtien lievästi sanottuna äijämäinen. Karskius kuvaa lajia käytännössä jokaisesta ulottuvuudesta katsottuna, eikä tasa-arvo ole aina ollut yhtä suuressa osassa kuin se ehkä tänä päivänä on. Tästä huolimatta yksikään NHL-kiekkoilija ei ole astunut ulos kaapistaan ja Nilsson uskoo tietävänsä tähän vastauksen.
– Jos olisin homoseksuaali, olisin joutunut lopettamaan jääkiekkoilun jo teini-iässä. Jotkut sanovat, että jokaisessa joukkueessa pitäisi olla 3-4 homoa… ei, ei tule tapahtumaan. Suurin osa heistä on lopettanut pelaamisen jo lapsena. Kukaan ei uskaltaisi tai haluaisi jatkaa uraansa. Kaikessa on kyse yhteenkuuluvuudesta. Kaikki on hauskaa niin kauan kun puhutaan urheilusta, mutta mikäli pelaajasta tuntuu pukukopissa vaikealta, myös pelaamisesta katoaa hauskuus, Nilsson kertoi lauantaina Aftonbladetin haastattelussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TSN: Marc-Andre Fleurystä jysähti iso paljastus!
- Huhu Buffalosta: Jarmo Kekäläinen palkkaamassa suomalaisen luottomiehen
- Carolina kaupitteli Jesperi Kotkaniemeä toiselle NHL-seuralle – pakit tuli: ”Tarjous oli pöydällä”
- Toronto Maple Leafs: valmentajapotkut
- Mikael Granlund huimassa vireessä – maaliputki sai jatkoa
- Seattle Kraken: surkea uutinen
- Carolina Hurricanesille karuja uutisia – tähtikaksikko pitkään sivussa
- Eläkkeeltä palannut yli tuhannen NHL-ottelun veteraani loukkaantui heti – sivussa pitkään
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- Väite: Minnesota valmistelee toista jättihankintaa – tarjous maalitykistä pöydällä!
- Kova ratkaisu: Jarmo Kekäläinen jakoi ensimmäiset potkut Buffalossa
- Lähde: Jarmo Kekäläiseltä nimekäs kiinnitys – kulisseissa käy kova kuhina
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- New Jersey Devils: jättiuutinen
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- Edmontonille tipahti karu uutinen!
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- Eläkkeeltä palannut yli tuhannen NHL-ottelun veteraani loukkaantui heti – sivussa pitkään
- Sidney Crosby ohitti Mario Lemieux’n – ”Minulle hän on yhä ykkönen”