Jos Daniel Carcillon sydäntä riipaiseva tarina veti hiljaiseksi, samaa voi sanoa myös toisesta entisestä NHL-jyrästä, Nick Boyntonista.

Nykyään 39-vuotiaan Boyntonin NHL-ura käynnistyi kaudella 1999-2000, jolloin hän pelasi viisi ottelua Boston Bruinsin riveissä. Suurin osa kaudesta vierähti farmijoukkue Providence Bruinsissa, jossa Boynton alkoi keräämään mainetta hyvänä peruspuolustajana, mutta myös kovanyrkkisenä tappelijana.

Seuraava kausi meni kutakuinkin samalla kaavalla, mutta kaudella 2001-02 Boynton nousi Bostonin vakiokalustoon.

NHL-ura sujui dramaattisissa merkeissä, sillä Boyntonilla diagnosoitiin olleen peräti 8-10 aivotärähdystä. Näitä seurasi pelaajauran päättyminen vuonna 2011, jolloin kanadalaispuolustaja oli vasta 32-vuotias.

Nykyään Boynton kärsii useista sivuoireista sekä alkoholin ja lääkkeiden väärinkäytöstä. Myös valtavat kivut ovat osa miehen jokapäiväistä elämää.

– Olen viime vuosina ajatellut paljon kuolemaa. Kuolemista ja sitä, millaista olisi, jos en enää olisi tässä maailmassa. Olen kärsinyt valtavasti lopetettuani pelaamisen ja olen kohdannut kaikenlaisia henkilökohtaisia demoneita. Mutta viime aikoina olen ajatellut paljon Steve Montadoria, Wade Belakia, Derek Boogaardia ja Rick Rypienia. Tunsin nuo jätkät. He olivat kaikki aitoja ihmisiä minulle, Boynton tilitti The Players Tribunen julkaisussa.

Kyseinen nelikko pelasi aikoinaan NHL:ssä, mutta jokainen heistä on nyt menehtynyt.

– He pelasivat samaa peliä kuin minäkin ja he kärsivät todella paljon ennen kuolemaansa. Ihan kuin minä nykyään. Mutta nyt he ovat… poissa.

Boynton voitti Stanley Cupin vuonna 2010, jolloin mies pelasi Chicago Blackhawksin riveissä. Hänelle kertyi NHL-uransa aikana 605 ottelua, joissa syntyi 34 maalia ja yhteensä 144 tehopisteitä. Jäähyaitiossa Boynton istui 862 minuuttia.

Boynton haluaa nyt puhua suunsa puhtaaksi, sillä aiemmin hän on pitänyt ongelmansa piilossa jopa läheisiltään. Nyt on avunpyynnön aika.

– Kun asiat ovat todella huonosti, löydän itseni ajattelemasta kuolemaa. Kuinka voisin paeta kipua… Kuin kuolema olisi ulospääsy kaikesta. Kuolema ei ole kuitenkaan sitä mitä varsinaisesti haluan. Kuitenkin monesti, kun asiat menivät todella huonoon suuntaan, kuolema ei tunnu lainkaan huonolta vaihtoehdolta, Boynton kuvaili.

Mies ei myöskään kaihda kertoa erinäisistä NHL-koodeista, joiden puhumista pyritään yleisesti välttämään.

– Tehtäväni oli satuttaa ihmisiä. Sen takia ylipäätään pelasin NHL:ssä. Moni ei tätä halua kuulla, mutta tämä on rehellinen totuus. Siispä, yritin satuttaa, jos sitä tarvittiin otteluiden voittamiseen. Tein kaiken mitä pyydettiin. Ja sanon myös sen, että kyllä… valmentajat taputtavat joskus selkään ja kertovat, että täytyy mennä jäälle ja tapella. Halusitpa uskoa sitä tai et, sitä tapahtuu, Boynton tilitti.

Mikäli Boynton ei olisi tehnyt työtä käskettyä, hänellä ei olisi ollut mitään asiaa NHL:ään.

– En kyennyt lepäämään edes pelejä edeltävinä iltoina. Makasin hotellin sängyllä missä milloinkin hermostuneena… huolehtien, mitä minulle tapahtuu jäällä seuraavana päivänä. Jouduin käyttämään unilääkkeitä, jotta pystyin ylipäätään nukkumaan.

Vaikka Boynton oli kovaluinen (188-senttinen ja 99-kiloinen), moni NHL:ssä oli kuitenkin vielä reilusti häntäkin isompi.

– Sain turpiini todella paljon. Monen vuoden ajan. Annoin kyllä itsekin takaisin, mutta sain myös itsekin iskuja leukaperiini. Joskus vain tuntui, että nyt ei ole minun iltani. Mutta sanonpa sen, että jokainen isku jonka otin vastaan, näkyy vielä tänäkin päivänä.