NHL-lupaus Miro Heiskanen olympiavalinnastaan: ”Olin himassa ja kattelin telkkaria”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK:n NHL-lupaus Miro Heiskanen pääsee toteuttamaan helmikuussa yhden unelmansa, kun hän vetää Leijonien paidan päälle olympialaisissa. Dallas Starsin lupaus kuuli asiasta katsellessaan telkkaria.
– Olin himassa sohvalla ja kattelin telkkaria, Heiskanen kertoi NHLSuomelle lauantaina.
Heiskasen kausi on sujunut hyvin. 18-vuotias Heiskanen on noussut jo tällä kaudella miesten maajoukkueeseen mukaan ja pelit HIFK:ssa ovat sujuneet loistokkaasti. Yllätyksenä valinta olympialaisiin ei monelle tullut, eikä se yllätys ollut Heiskasellekaan.
– Osasin sen kyllä aavistaa. Olimme jo aiemmin vähän puhuttu. Sitten kun puhelin soi, niin osasin kyllä aavistaa, että mistä on kyse, Heiskanen totesi.
[readmore from=”suomalaiset”]
Olympialaiset pelataan Etelä-Korean Pyeongchangissa. Paikka ei ole kovin monelle suomalaiselle tuttu.
– En kyllä tiedä siitä paikasta oikeastaan mitään. Sinne nyt sitten lähdetään katsomaan, että minkälainen mesta se on. Lätkää siellä kuitenkin pelataan, sen tiedän, Heiskanen naureskeli.
Heiskanen on pelannut tällä kaudella 22 ottelua Liigassa ja iskenyt jo 11 maalia ja 17 tehopistettä. Kovia lukemia puolustajalle.
– Mielestäni olen pelannut ihan hyvin. Ehkä vähän huolellisuutta kaipaisi vielä joihinkin tilanteisiin, mutta muuten on mun mielestä mennyt ihan hyvin, Heiskanen sanoi omista otteistaan.
Heiskanen on turhan vaatimaton. Nuoren puolustajan otteet ovat jo tällä kaudella näyttäneet hyvin selvästi sen, miksi Dallas Stars huusi suomalaisen nimen jo viime kesän varaustilaisuuden kolmantena. Tätä kaveria kannattaa seurata tiiviisti ja tulla katsomaan hieman pidemmänkin matkan päästä. Kun Heiskanen siirtyy ensi kesänä NHL:ään, häntä ei enää Suomen kamaralla nähdä pitkään aikaan.
Ville Hirvonen
@hirvonenville
LUE MYÖS:
- Massiivisia sopimuksia ja näyttävää draamaa – lunastaako Leo Carlsson odotukset ja kantaa Ducksit pitkälle kevääseen?
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Aika Kopitarin jälkeen – uuden tähden on sytyttävä Los Angelesin ykkösketjussa
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Koko kausi ruotsalaiskopparin varassa – Ottawan Linus Ullmark ratkaisee seuran menestyksen
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Toinen NHL-tykki ohitti Patrik Laineen jonossa – ”Tarjoaa hieman enemmän kuin Laine”
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Connor McDavidille kävi karusti – raju video leviää
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Connor Hellebuyck oli lähellä jättitreidiä – kahdesti!
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun