Nuori suomalaismaalivahti hehkuttaa Pekka Rinnettä: ”Kyllä Pekassa on paljon mentoria”
Kuva: Getty Images
|Newark, New Jersey| Nashville Predators luottaa suomalaiseen torjuntataitoon. Pekka Rinne on ollut pitkään seuran ykkösmaalivahtina. Samalla nuorta Juuse Sarosta koulutetaan seuran tulevaksi ykkösveskariksi.
NHL:ssä on aieminkin nähty suomalaisia veskaritandemeita, mutta Nashville Predatorsin parin dynamiikka hakee vertaistaan. Saros, 22, kasvaa hyvää vauhtia kohti ykkösmaalivahdin mittoja. Kokenut Rinne, 35, on paitsi kilpakumppani myös oivallinen esikuva.
[readmore from=”haastattelut”]
– Kyllä Pekassa on paljon mentoria. Häneltä voi oppia paljon. Samalla yritetään toki molemmat oppia toisiltamme, Saros kuvailee.
– Näemme pelin samalla tavalla. Se on hyvä tilanne. Ennen kaikkea koitamme molemmat pelata hyvin, Saros jatkaa.
Kuluvalla kaudella Rinne on pelannut 35 NHL-ottelussa, Saros 13:ssa. Predators on edesauttanut Saroksen torjuntavirettä lähettämällä maalivahdin välillä farmiin.
Menettely on järkevä; Rinne tarvitsee riittävästi lepovuoroja, ja sellaisen koittaessa NHL-joukkueen taso ei saa laskea liikaa.
– AHL on ollut siitä hyvä, että olen saanut enemmän pelejä alle. Sitä kautta on tullut pelaamiseen rytmiä, toteaa Saros.
Haastattelu: Pasi Tuominen, Newark, New Jersey
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- NHL Draft 2026: Varausvuorot, arviot, suomalaiset, tv
- Toimittaja: Euroopan huippumailta raju vaatimus NHL:lle – vetäytyminen huipputurnauksesta pöydällä!
- Arttu Hyry: ällistyttävä video leviää!
- Semjon Varlamov yli vuoden sivussa – Patrick Roy paljasti karun syyn
- NHL paljasti World Cupin pelipaikat – turnaus pelataan kolmessa kaupungissa
- Toronton kauppaama hyökkääjä takoo hurjaa tulosta Seattlesta – paljasti nyt syyn lähdölleen
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- Washington kiinnitti NHL-supertähden veljen
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Tässä on NHL:n nopein mies – kaikkien aikojen ennätys uusiksi
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Toronton kauppaama hyökkääjä takoo hurjaa tulosta Seattlesta – paljasti nyt syyn lähdölleen
- TV:ssä tänään: Leijonat-puolustajan kauden ensiesiintyminen NHL:ssä
- Brent Burnsin teräsmiesputki hurjassa mitassa – nousi jo kaikkien aikojen kakkoseksi!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan
- Karu takaisku – Leon Draisaitl loukkaantui
- Semjon Varlamov yli vuoden sivussa – Patrick Roy paljasti karun syyn