Jarmo Kekäläinen puolustelee kesän tähtihankintaansa – ”Ei ammu koko kautta 2 prosentin tarkkuudella”
Kuva: Getty Images
Columbus Blue Jacketsin GM Jarmo Kekäläinen teki yhden viime kesän puhuttaneimmista siirroista pelaajamarkkinoilla.
Tuo siirto oli Artemi Panarinin hankinta Chicago Blackhawksista, vaihtokaupassa Brandon Saadiin.
Venäläistähti hankittiin Blue Jacketsiin ennen kaikkea maalintekijäksi ja niiltä osin hän on ollut melkoinen pettymys. 26-vuotias Panarin on onnistunut ensimmäisten 14 ottelun aikana maalinteossa ainoastaan kertaalleen ja se ei yksinkertaisesti riitä.
– Totta kai hän on turhautunut. Hän on maalintekijä ja hän tietää sen. Hänen täytyy olla sitä meille ja kyse ei ole todellakaan maalintekopaikkojen puutteesta, päävalmentaja John Tortorella paaluttaa The Athleticille.
[readmore from=”siirtomarkkinat”]
Mistään täydellisestä pannukakusta ei tokikaan ole kyse, sillä Panarinin tehot ovat 1+10, mutta häneltä on siis lupa odottaa paljon enemmän.
– Hänen kaltainen kaveri ei ammu koko kautta 2 prosentin tarkkuudella. Te tiedätte sen ja minä tiedän sen. Jokainen tietää sen. Hän saa paljon paikkoja ja tulee vielä tekemään maaleja, Kekäläinen näkee.
– Muutama onnistuminen ja sen jälkeen maalit tulevat helpommin. Ehkä hän vain tarvitsee yhden onnekkaan maalin. Hän siis pelaa hyvin, mutta kiekot eivät mene maaliin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Connor McDavidilta suoraa puhetta Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- NHL:ssä karu tappelu – joukkuekaveri liikuttui kyyneliin
- Toronto Maple Leafs valmis luopumaan pistelingostaan – tässä on syy
- Carolina yritti kolmea jättisiirtoa tällä kaudella – GM yhä uhmakkaana
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla
- Florida Panthersin Niko Mikkola loukkaantui – valmentajalta huolestuttava viesti
- Matias Maccelli kuumassa vireessä – tehoili jälleen
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Utah Mammoth -hyökkääjälle kahden vuoden jatkosopimus – roima palkankorotus
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- Connor McDavidilta suoraa puhetta Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- Carolina yritti kolmea jättisiirtoa tällä kaudella – GM yhä uhmakkaana
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- NHL:ssä karu tappelu – joukkuekaveri liikuttui kyyneliin
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla
- Juuse Saros: surkea uutinen!
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”