NHL:ssä selvinnyt muutama pitkäaikainen loukkaantuminen – Bruinsin tuska kasvaa yhä vain suuremmaksi

Boston Bruins on aloittanut kautensa surkeasti, jos asiaa tarkastellaan sekä tuloksen että itse pelin kannalta. Se on nimittäin pelannut nyt viisi ottelua, joista se on napannut kaksi voittoa ja yhteensä neljä pistettä.
Bruinsin surkeus selittyy varmasti osittain sillä, itse asiassa aika paljonkin, että sen ykkössentteri Patrice Bergeron on ollut kaukaloista sivussa koko alkukauden ajan. Bergeronia pidetään kiekkomaailman yhtenä parhaista kahden suunnan hyökkääjistä.
[readmore from=”suomalaiset”]
Bergeronin lisäksi sivussa on ollut myös voimahyökkääjä David Backes. Kaksikon lisäksi seuran sairastuvalle on nyt liittynyt hyökkääjä Ryan Spooner, joka loukkasi viime sunnuntain Vegas Golden Knights -ottelussa nivusensa.
Bruinsin GM:nä toimiva Don Sweeney on tiedottanut, että Spooner tulee olemaan tositoimista sivussa seuraavat 4-6 viikkoa, joten kyseessä on merkittävä ja tuntuva loukkaantuminen.
Bruinsin ja Spoonerin lisäksi liigan loukkaantumisrintamalla tapahtuu muuallakin; nimittäin Montreal Canadiens on tiedottanut, että sen puolustaja David Schlemko on joutunut käsioperaatioon, joka pitää hänet sivussa kaukaloista seuraavat 3-4 viikkoa.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Sopimus purkissa – Lassi Thomson palaa NHL:ään!
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Lähde: Sam Bennett jatkaa Floridassa – solmimassa jättimäisen jatkosopimuksen
- Hurja huhu! Tällaistako jättisopimusta Carolina tarjoaa Mitch Marnerille?
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Entinen kärkivaraus kaupattiin NHL:ssä – alla huippukausi Ruotsissa
- Rangersilta tyly ilmoitus tähtipakille – treidi luvassa?
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu