Arvostettu vegasilainen vedonlyöntitoimisto julkaisi kertoimet – Leijonat nelossuosikki voittamaan olympiakultaa!

Pyongchangin olympialaisiin, jotka käydään siis kokonaan ilman NHL-pelaajia, on aikaa enää vajaat neljä kuukautta.
Niinpä valmistautuminen olympiaturnaukseen on jo täydessä vauhdissa ja hetki sitten saimme kuulla, millaisella joukkueella Yhdysvallat tulee lähtemään olympialaisiin valmistavaan Deutschland Cupiin; NHL-kokemusta joukkueessa on lähes 5 000 ottelun verran.
Nyt myös vedonlyöntipuolella on herätty olympialaisten lähestymiseen. Niinpä vegasilianen vedonlyöntiyhtiö Bovada onkin lyönyt turnauksen suhteen kertoimensa pöytään ja ennakkosuosikiksi on nimetty täysin odotetusti Venäjä.
Venäjän kerroin on jopa naurettavan pieni 1,75, kun taas häntäpäässä olevan Etelä-Korean vastaava on käsittämätön 500,00. Toki isäntämaan kerroin voisi olla vieläkin suurempi, sillä joukkuetta pidetään täydellisenä vastaantulijana turnauksessa, vaikka NHL-pelaajat eivät olekaan mukana.
Itse asiassa kisaisännät joutuisivat melkoisen pelonsekaisin tuntein odottaa olympiaturnauksen käynnistymistä, mikäli NHL olisi mukana Pyongchangissa, sillä tasoerot olisivat tähtitieteellistä luokkaa.
Leijonat on puolestaan rankattu turnauksen nelossuosikiksi, joskin Suomi on matkassa selvästi kärkikolmikon muodostavaa Venäjää, Kanadaa ja Ruotsia suuremmalla kertoimella.
[readmore from=”olympialaiset”]
Tässä Bovadan asettamat kertoimet olympialaisten osalta:
Venäjä (1,75)
Kanada (3,00)
Ruotsi (3,50)
Suomi (8,00)
Tshekki (9,00)
Yhdysvallat (10,00)
Sveitsi (33,00)
Saksa (66,00)
Slovakia (80,00)
Norja (100,00)
Slovenia (400,00)
Etelä-Korea (500,00)
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Käsittämätöntä draamaa – NHL-megatähti möhläsi 0,4 sekuntia ennen loppua
- Brad Marchandista tipahti huima väite – torppasi siirron toisen mestarisuosikin riveihin
- Edmonton Oilers tekee järisyttävän kokoonpanomuutoksen
- GM hehkutti nuorta suomalaislupausta – vertasi NHL-legendaan: ”Osaa lukea peliä hyvin”
- NHL-tähtihyökkääjä suuntaa MM-kisoihin!
- Ville Koivunen jätettiin ulos MM-kisoista – Jarmo Kekäläiseltä suora mielipide
- Yllätyshankinta: NHL-vahti siirtyy HIFK:hon!
- Kanadalle NHL-supervahvistuksia MM-kisoihin!
- Leijonien MM-hyökkääjä solmi NHL-sopimuksen!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Ville Koivunen jätettiin ulos MM-kisoista – Jarmo Kekäläiseltä suora mielipide
- Yllätyshankinta: NHL-vahti siirtyy HIFK:hon!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- Nyt kajahti huima arvio Mikko Rantasesta – pudotuspelisaldo mykistää
- GM hehkutti nuorta suomalaislupausta – vertasi NHL-legendaan: ”Osaa lukea peliä hyvin”
- Kohuvalmentaja Joel Quenneville palaa NHL:ään – tässä uusi seura
- Kanadalle NHL-supervahvistuksia MM-kisoihin!
- Brad Marchandista tipahti huima väite – torppasi siirron toisen mestarisuosikin riveihin
- Edmonton Oilers tekee järisyttävän kokoonpanomuutoksen