Uusi päävalmentaja saanut aikaan totaalisen muutoksen – kaksinkertaisella mestarilla hurja alku NHL-kaudelle!
Kuva: Getty Images
Los Angeles on saanut uuden päävalmentaja John Stevensin alaisuudessa uudelle kaudelleen mainion alun. Joukkueen Facebook-tilillä nimittäin huomautettiin sunnuntaisen voiton jälkeen, että Kings voitti ensimmäistä kertaa 15 vuoteen sarjakauden kaksi ensimmäistä peliään.
Viime kaudet pahasti varjojen mailla vaeltanut kesien 2014 ja 2012 Stanley Cup -mestari otti avauspelistään täydet pisteet kaadettuaan Philadelphia Flyersin numeroin 2-0.
Varhain sunnuntaiaamuna jalkoihin puolestaan jäi San Jose Sharks 4-1-tuloksella.
Syksy sai joukkueen kannalta siis väkevän alun uuden päävalmentajan opeissa. Mestarikäskijä Darryl Sutter sai kenkää, sillä hän ei viime kaudella onnistunut joukkuetta pudotuspeleihin luotsaamaan.
Sutterin pelitapa, jossa puolustuspeli painottui erityisen paljon, ei enää toiminut. Vastustajat ilta toisen jälkeen saivat passiivisen Kingsin alakerran riekaleiksi, jonka takia kausi päättyi lopulta runkosarjaan.
Kings kirjoittaakin nettisivuilla, että uusi päävalmentaja Stevens on painostanut LA:ta aggressiivisemmaksi ja hyökkäävämmäksi joukkueeksi.
Tuore pelitapa on toiminut ainakin kauden alussa, Kings voitti kaksi ensimmäistä peliään ja maaliero on siis komea 6-1.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- NHL solmi uuden tv-sopimuksen Suomessa – lisää otteluita ilmaiskanaville
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- NHL:ssä jaettiin erikoinen jäähy – sääntöuudistus kuohuttaa: ”Hulvatonta”
- Vegas lähtee kannujahtiin uuden päävalmentajan johdolla – kuka korvaa menetetyn maalitykin?
- Adam Fantilli: Jättidiili julki!
- Leevi Meriläisen tilanteessa iso käänne – Ottawa teki ratkaisunsa
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus
- San Jose Sharksin uusi tuleminen lähellä – Macklin Celebrini nosti riman pudotuspeleihin
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Ottawan omistaja jyrähti Brady Tkachukin siirrosta – syyttää isää ja veljeä
- Patrik Laineella on selvä NHL-toive – ”Nirso”
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Miikka Kiprusoffin ajan ikoninen näky palaa NHL-jäälle – katso kuva
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus
- Mark Messierilta kylmäävät sanat Mike Babcockista – ”Olen kauhuissani”