Jaromir Jagrin ketju selvillä! – Saa vierelleen huippulupauksen sekä meritoituneen veteraanin
Kuva: Getty Images
Tshekkilegenda Jaromir Jagrin uran jatkolla ei tarvitse enää arvuutella, sillä 45-vuotias laitahyökkääjä sai kuin saikin lopulta itselleen sopimuksen NHL-seuran kanssa.
Hänen oli jo määrä aloittaa pelinsä Tshekin ykkösdivarissa Kladnon riveissä, mutta sitten alkoi tapahtumaan. Aluksi Jagria kohtaan osoitettu kiinnostus nousi mediassa pinnalle, minkä jälkeen Calgary Flames päätyi tekemään veteraanin kanssa yksivuotisen sopimuksen.
Jagr ei kuitenkaan ehtinyt mukaan Flamesin kauden avaukseen, joka miteltiin viime yönä Edmontonissa. Isäntien suurin supertähti Connor McDavid oli kyseisessä kamppailussa tylyllä tuulella, sillä hän iski Oilersin 3-0-voittoon päättyneessä ottelussa hattutempun.
Seuraavan kerran Flames tullaan näkemään kaukalossa 7. lokakuuta, kun se kohtaa Winnipeg Jetsin. Kyseessä tulee olemaan myöskin Jagrin debyytti kanadalaisen seuran riveissä.
Nyt Jagrin debyyttiin ollaan saatu lisätietoja. Hän nimittäin tulee aloittamaan kautensa oletettavasti Flamesin kolmosketjussa yhdessä Sam Bennettin sekä Kris Versteegin kanssa.
[readmore from=”suomalaiset”]
Bennett on 21-vuotias sentteri, joka varattiin vuonna 2014 koko draftin neljäntenä pelaajana, joten kyseessä on kaikista vaikeuksista huolimatta äärimmäisen potentiaalinen pelaaja. Esimerkiksi jo heti ensimmäisellä kaudellaan Bennett iski 77 otteluun 18 maalia.
Viime kausi olikin sitten astetta hiljaisempi, sillä nuorukainen keräsi 81 runkosarjakamppailuun tehot 13+13.
Versteeg on sen sijaan rutinoitunut veteraani, jolle Flames on jo hänen uransa seitsemäs NHL-seura. 31-vuotias laituri on pelannut taalajäillä 620 runkosarjaottelua tehoin 146+204.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- NHL solmi uuden tv-sopimuksen Suomessa – lisää otteluita ilmaiskanaville
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- NHL:ssä jaettiin erikoinen jäähy – sääntöuudistus kuohuttaa: ”Hulvatonta”
- Vegas lähtee kannujahtiin uuden päävalmentajan johdolla – kuka korvaa menetetyn maalitykin?
- Adam Fantilli: Jättidiili julki!
- Leevi Meriläisen tilanteessa iso käänne – Ottawa teki ratkaisunsa
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Ottawan omistaja jyrähti Brady Tkachukin siirrosta – syyttää isää ja veljeä
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Patrik Laineella on selvä NHL-toive – ”Nirso”
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- Miikka Kiprusoffin ajan ikoninen näky palaa NHL-jäälle – katso kuva
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus
- Mark Messierilta kylmäävät sanat Mike Babcockista – ”Olen kauhuissani”