Sebastian Ahon kausi jopa historiallinen, kerää ylisanoja – ”Potentiaalisen All Star -pelaajan ansioluettelo”
Kuva: Getty Images
Uuteen kauteen valmistautuva Carolina Hurricanes lähtee havittelemaan tänä vuonna tosissaan pudotuspelipaikkoja.
Ja miksipä ei lähtisi – onhan seura tehnyt uudelleenrakennusta jo muutaman vuoden ajan ja siinä sivussa lisännyt myös muutamia tärkeitä konkaripelaajia nuorten tähtiensä joukkoon. Hurricanes on siis kaikin puolin valmis menestymään.
– Meidän päämäärämme on selviytyä pudotuspeleihin. Meidän täytyy vain saada hyvä startti (kaudelle) ja rakentaa sen varaan. Uskon, että pystymme siihen, suomalaishyökkääjä Sebastian Aho totesi pari viikkoa sitten seuran verkkosivuilla.
Katseet ovatkin hyvin isoilta osin juuri nuoren suomalaisen suunnalla. Hän nimittäin iski viime kaudella – siis ensimmäisellään NHL:ssä – runkosarjaan 24 osumaa ja teki ylipäätään 49 tehopistettä, vaikka NHL-uran ensimmäinen maali syntyi vasta 14. pelissä.
Itse asiassa kaudesta 2005-06 katsottuna, Ahon lisäksi ainoastaan kymmenen pelaajaa on kyennyt iskemään 24+ maalia alle 20 vuoden iässä. Tuo lista on melkoisen komeaa luettavaa ja se kuvastaa sitä, millainen tulevaisuus 20-vuotiasta suomalaista odottaa.
- Sidney Crosby
- Matt Duchene
- Jack Eichel
- Patrik Laine
- Nathan MacKinnon
- Auston Matthews
- Jeff Skinner
- Jordan Staal
- John Tavares
- Jonathan Toews
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Paljastus Aleksandr Ovetshkinin tulokaskaudesta – ex-valmentaja: ”Sitä oli herkullista katsella”
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!
- Ukko-Pekka Luukkonen liekeissä NHL:ssä: ”Hän oli ilmiömäinen”
- Eetu Luostarisen törkytemppu ei jäänyt huomaamatta – NHL rankaisi!
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- ESPN: Tästä syystä Patrick Roy sai potkut
- Entisen NHL-superlupauksen käytös kuohuttaa KHL:ssä – joukkuekaveritkin inhoavat
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- Jarmo Kekäläinen teki uskomattoman tempun, johon kukaan ei uskonut!
- Jymypommi: NHL-legenda sai kenkää!
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”
- Eetu Luostarisen törkytemppu ei jäänyt huomaamatta – NHL rankaisi!