Jarmo Kekäläisen superhankinta avautui häntä kohtaan kohdistuvista epäilyistä – ”Pelaan hyvin jonkun toisen ansiosta”

Kuva: Getty Images
Columbus Blue Jacketsin GM Jarmo Kekäläinen teki todellisen jättihankinnan kesäkuussa, kun se nappasi Chicago Blackhawksin supertähti Artemi Panarinin riveihinsä. Panarin edusti keskiviikkona uutta seuraansa lehdistötilaisuudessa ensimmäistä kertaa.
25-vuotias venäläistaituri on pelannut NHL:ssä kaksi kautta – Blackhawksin paidassa vyölle kertyi 162 ottelua ja 151 tehopistettä (61+90). Nyt on hän kuitenkin täysin uudessa tilanteessa urallaan.
– Ihmiset ovat aina sanoneet, että pelaan hyvin jonkun muun ansiosta, Panarin kertoi lehdistötilaisuudessa Sportsnetille.
– Kukaan ei muista kuinka pelasin ennen NHL:ään saapumista. Olen tottunut siihen, enkä kiinnitä siihen huomiota.
”Jollain muulla” Panarin tarkoittaa luonnollisesti entistä ketjukaveriaan, supertähti Patrick Kanea.
– Myös Patrick Kane pelasi yksiä parhaista kausistaan Artemin kanssa, Kekäläinen muistutti.
Panarinin tehokkuus ulottuu myös kauas NHL:n ulkopuolelle. Vaikka mies nousi suuriin parrasvaloihin tulokaskaudellaan voittaessaan Calder Trophyn, on hän saanut päitä käännettyä jo Venäjällä pelatessaan.
Pietarin SKA:ssa kolme kautta ennen NHL:ään siirtymistä pelannut Panarin teki 108 KHL-ottelussa 46 maalia ja yhteensä 102 tehopistettä.
Mikäli Panarin rikkoo myös tulevalla kaudella 70 tehopisteen rajan, vakuuttaa hän jokaisen ettei ole vain Kanen ”tuotos”. Panarinista voi kehittyä todellinen superstara ilman kenenkään apua.
Venäläislaitahyökkääjä on tällä hetkellä uuden seuransa todellinen ykköstykki, sillä Blue Jacketsissä kukaan ei ole rikkonut 70 tehopistettä sitten Nick Folignon ja Ryan Johansenin vuodelta 2015, joista jälkimmäinen pelaa tätä nykyä Nashville Predatorsin paidassa.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Kapasen hurja maalivire sai jatkoa: ”Niin lahjakas”
- Karu uutinen: Vegasin monteritehot takonut supertähti pitkään sivussa
- Patrik Laineen vammasta uutta tietoa – sairausloma jatkuu
- Buffalo Sabresin tähtihyökkääjä lähtökuopissa – vaatii jättimäistä vuosipalkkaa
- Buffalo-legendalta suoraa puhetta – haukkuu Sabresin GM:n pystyyn: ”Hänen täytyy olla…”
- NHL:n maalipörssin kärkinimi: Kahdeksan vuoden sopimustarjous pöydällä
- Suomalaislupaus hyllytettiin Pittsburgh Penguinsin toiminnasta – näin agentti kommentoi IS:lle
- Floridasta lähtöpassit saanut puolustaja: KHL kutsuu
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen!
- Suomalaislupaus katosi – nyt hänet on hyllytetty Pittsburgh Penguinsin toiminnasta
- Patrik Laineesta tipahti huonoja uutisia!
- Brad Marchand: NHL rankaisi!
- Hurja pisteputki sai jatkoa! Mikko Rantanen osui jälleen NHL:ssä
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen!
- Suomalaislupaus katosi – nyt hänet on hyllytetty Pittsburgh Penguinsin toiminnasta
- Floridasta lähtöpassit saanut puolustaja: KHL kutsuu
- Leevi Meriläinen: karu uutinen!
- Suomalaisjärkäle kutsuttiin NHL:ään!
- NHL:n maalipörssin kärkinimi: Kahdeksan vuoden sopimustarjous pöydällä
- Buffalo Sabresin tähtihyökkääjä lähtökuopissa – vaatii jättimäistä vuosipalkkaa