Tämän kesän ”jimmyvesey” herättää suurta kiinnostusta – keskustellut jo viiden seuran kanssa

Yliopistotähti Will Butcher varattiin Colorado Avalanchen toimesta vuoden 2013 varaustilaisuuden viidennellä kierroksella. Puolustaja ei halunnut tehdä sopimusta seuran kanssa, ja näin ollen hänestä tuli vapaa agentti 15. elokuuta.
Butcher on käynyt jo lukuisia neuvotteluja eri seurojen kanssa. Yksi seuroista on hallitseva tuplamestari Pittsburgh Penguins.
– Hänenkaltaisella pelaajalla tulee olemaan monia eri vaihtoehtoja, Penguinsin GM Jim Rutherford kertoi Pittsburgh Post-Gazettelle keskiviikkona.
– Me aiomme olla yksi niistä vaihtoehdoista.
Butcherin agentti, Brian Bartlett, kertoi The Associated Pressille asiakkaansa keskustelleen viiden seuran kanssa keskiviikkona ja hän tulee neuvottelemaan vielä useampien kanssa seuraavien päivien aikana.
The Associated Pressin tietojen mukaan Buffalo Sabres, New Jersey Devils sekä Vegas Golden Knight olisivat Butcherin kanssa puhuneita joukkueita, mutta Bartlett ei vahvistanut sitä.
Bartlett kertoi Tampa Bay Timesille, että Butcher voisi solmia sopimuksen jo ensi viikolla ja olisi valmis aloittamaan ammattilaisuransa AHL:n puolella.
– Emme ole sanoneet seuroille, ettemme ota vastaan puheluita, jos NHL-paikkaa ei ole tarjolla, Bartlett kommentoi lehdelle.
Butcher voitti NCAA:n parhaalle pelaajalle jaettavan Hobey Baker Awardin viime kaudella. 22-vuotias puolustajalupaus iski Denverin yliopistojoukkueelle 43 ottelussa 37 tehopistettä (7+30) ja suuressa roolissa mukana voittamassa yliopistomestaruutta.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Sopimus purkissa – Lassi Thomson palaa NHL:ään!
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Entinen kärkivaraus kaupattiin NHL:ssä – alla huippukausi Ruotsissa
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli