Ensi kesän mahdollinen ykkösvaraus ei tunne paineita tärkeästä vuodesta – paikka kisakoneessa jo varma?
Kuva: Getty Images
Vaikka NHL:n tämän vuoden varaustilaisuudesta ei olekaan vielä pitkää aikaa, ovat kykyjenetsijät jo täyttä vauhtia skouttaamassa nuorukaisia ensi kesän draftia ajatellen.
Siinä missä kuluvan kesän ykkösvarauksen titteli meni Nico Hischierin myötä Sveitsiin, on ensi kesän tämänhetkinen ykkösnimi ruotsalainen Rasmus Dahlin. Vähintään puolustajaa pidetään draftin yhtenä kärkinimistä.
Vaikka Dahlinin osalta ensi kausi tulee olemaan varauksen kannalta todella kriittinen, ei nuorukainen ota tästä mitään paineita.
Vuonna 2000 syntynyt puolustaja pelasi jo viime kaudella 26 runkosarjaottelua SHL-seura Frölundan mukana, joissa hän iski tehot 1+2. Nuorukainen sai tililleen myös 14 pudotuspeliottelua, joissa hän teki kolme maalia ja yhteensä viisi tehopistettä. Muutoin kausi meni seuran alle 20-vuotiaiden joukkueessa.
Ensi kaudella Dahlinin uskotaan nouseva Frölundan edustusjoukkueen rinkiin vielä enemmän vakituisesti.
– Kaikki mitä voin tehdä, on pelata omaa peliäni ja olla oma itseni. Voin vain harjoitella ja tulla päivittäin paremmaksi pelaajaksi. Sitten katsotaan mitä tapahtuu, Dahlin kertoi NHL:n verkkosivujen haastattelussa.
Paikka kisakoneessa jo varma?
17-vuotiaat pelaajat alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa ei ole mikään tavanomainen nähtävyys, sillä yleensä mukaan valitaan kaikista paras joukkue, joten mukana ovat vanhemmat ja kypsyneemmät pelaajat. Ruotsin nuorten maajoukkueen päävalmentaja Tomas Monten antoi kuitenkin vahvoja kommentteja sen suhteen, että Dahlin on pelannut jo itselleen paikan joukkueeseen. Dahlin edusti Ruotsia viime viikolla World Junior Summer Showcasessa, joka järjestettiin Michiganin osavaltiossa. – Me tulemme valitsemaan joka tapauksessa parhaat pelaajat, olivat he sitten nuorempia tai vanhempia. Etsimme niitä pelaajia, jotka tekevät joukkueestamme paremman. Hän on ehdottomasti yksi heistä, Monten avasi. Monten myös avasi sitä, miksi Dahlin on jo nyt niin loistava puolustaja. – Hänet tullaan aina tunnistamaan hänen kiekon liikuttelustaan ja luistelusta. Hän pystyy myös komeisiin asioihin siniviivalla pelatessaan. Me uskomme, että Rasmuksen myötä meillä pelaaja, joka pystyy pelaamaan molempiin suuntiin. Hän tulee pelaamaan meillä myös alivoimalla, sillä hän on erinomainen pitämään oman miehensä. Hänestä on mahdollisuus kasvaa kokonaisvaltainen puolustaja.NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Suru-uutinen: Kohusopimuksen neuvotellut NHL-agentti menehtyi
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Mikko Rantasesta huippu-uutinen!
- Suomalaisvahdit huippuiskussa – Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli!
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Podcast: Teemu Selänteeltä paljastus – oli lähellä yllätyssiirtoa NHL:ssä
- Arttu Hyry: ällistyttävä video leviää!