Maalitykki kieltäytyi siirrosta Seattleen – Kraken-tähdeltä suorat sanat
NHL:ään kaudella 2021-22 laajennusjoukkueena liittynyt Seattle Kraken ei ole noussut sarjan tähtipelaajien suosikkiseuraksi siirtomarkkinoilla, minkä vuoksi seuralla on ollut vaikeuksia hankkia tähtinimiä riveihinsä pelaajakauppojen tai vapaiden markkinoiden kautta.
Yksi siirrosta Seattleen hiljattain kieltäytyneistä pelaajista on Dallas Starsin tähtilaituri Jason Robertson, jota Kraken houkutteli kesällä riveihinsä muhkealla 15 miljoonan dollarin vuosipalkalla.
Viime kaudella 45 maalia ja 96 pistettä takonut Robertson jäi mieluummin Dallasiin, jonka kanssa hyökkääjä allekirjoitti vuoden ja 12 miljoonan dollarin arvoisen jatkopahvin.
Krakenin nuoriin tähtiin lukeutuva Matty Beniers myöntää Robertsonin kieltäytymisen jättäneen itselleen ja joukkuekavereilleen kitkerän sivumaun.
– Kyllä, ehdottomasti, Beniers myönsi The Athleticille antamassaan haastattelussa.
– Seattlella on vaikea maine, koska paikkakunta on sateinen eikä kaupunkikaan välttämättä ole houkuttelevin mahdollinen. Toisaalta ne pelaajat, jotka pelaavat täällä, rakastavat olla täällä. Aurinkoisina päivinä kaupunki on kaunis. Täällä on paljon kaunista luontoa, Beniers puolustelee.
– Ei tietenkään tunnu hyvältä, kun yrität hankkia pelaajia, jotka eivät sitten halua tulla tänne. Samaan aikaan, mikäli joku ei halua tänne, emme myöskään halua heitä tänne, hyökkääjä jatkaa.
Beniers ymmärtää toisaalta tähtipelaajia, jotka eivät halua muuttaa perheitään ja elämiään tiettyihin kaupunkeihin.
– Kaikki on kiinni heistä itsestään. Se on heidän päätöksensä. Et halua tuoda joukkueeseen pelaajia, jotka eivät sinne halua. Se ei vain toimisi, Seattleen vuoden 2021 varaustilaisuuden toisena pelaajana varattu 23-vuotias yhdysvaltalainen lisää.
Beniers itse solmi Krakenin kanssa kesällä 2024 peräti seitsemän vuoden jatkosopimuksen. Hyökkääjän 7,1 miljoonan dollarin vuosipalkan sisältävä diili ulottuu kesään 2031 saakka.
- Nikita Kutsherovilta suoraa puhetta – tästä syystä hän jätti siirtopyynnön!
- Florida Panthers: huippu-uutinen!
- Mike Babcock heitti 49 miljoonan taalan flopin katsomoon – raju ripitys median edessä
- Connor McDavidilta mieletön temppu – Wayne Gretzkyn 40 vuotta vanha ennätys uusiksi
- NHL:ssä jysähti iso pelaajakauppa – Shane Wright vaihtaa seuraa
- New Jersey ja Washington pyöräyttivät treidin – tuore maalivahtihankinta lihoiksi
- Nikita Kutsherovin ”superagentilla” uskomaton tausta – siivoojasta NHL:n huipulle
- Nikita Kutsherovin siirtokohussa uusi käänne – nyt puhuu päävalmentaja
- Artturi Lehkonen porskuttaa hurjassa pisteputkessa – sai supertähden vuolaat kehut: ”Yksi ahkerimmista”
- Suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – nousi ottelun ratkaisijaksi!
- ESPN: Nikita Kutsherov haluaa pelata yhden NHL:n suurimman tähden rinnalla
- Anaheimin miljoonahankinnasta tuli täysi floppi – kolme ottelua ja ulos!