Floridassa ollaan iloisia farssimaisen Tom Rowen potkuista – ”Dale Tallonin paluu sai kaikki innostumaan”
Kuva: Getty Images
Tom Rowe jää ikuiseksi esimerkiksi siitä, miten yksi henkilö voi saada kokonaisen NHL-organisaation sekaisin.
Viime kesänä Florida Panthers teki yllättävän ratkaisun. Se ”ylensi” Dale Tallonin seuran GM:n paikalta urheilutoimenjohtajaksi ja palkkasi hänen paikalleen Tom Rowen.
Tuossa kohtaa koko jääkiekkomaailma pysähtyi ihmettelemään, että mistä tällainen kaveri taiottiin ja ylipäätään ihmetystä aiheutti se, miksi yksi NHL:n arvostetuimmista GM:istä siirrettiin syrjään.
Rowen astuttua puikkoihin Panthersissa käynnistyi valtaisa muutosrumba. Edeltävällä kaudella pudotuspeleihin edennyttä, ja valoisan tulevaisuuden omannutta, rosteria lähdettiin muuttamaan rajusti.
Kaiken kruunasi se, että silloinen päävalmentaja Gerard Gallant ei missään vaiheessa allekirjoittanut nähtyjä muutoksia ja hän sanoikin helläväraisesti julkisuudessa, ettei joukkue ole täysin sellainen, kuin hän haluaisi olla.
Lopulta kaikki alkoi aukeamaan marraskuun lopulla, kun Rowe potki Gallantin pihalle. Rowe, joka ei ollut koskaan toiminut NHL:ssä päävalmentajana, oli selvästikin rakentanut joukkuetta itselleen ja potkut aiheuttivatkin ihmetystä: Panthers oli mukana pudotuspelitaistossa, karmaisevista loukkaantumisista huolimatta, mutta siitä huolimatta Gallant joutui lähteä.
Rowen astuttua päävalmentajaksi mikään ei kuitenkaan muuttunut. Itse asiassa tilanne meni vain entistä huonommaksi, eikä hän kyennyt edes Aleksander Barkovin ja Jonathan Huberdeaun palattua lasaretista kokoonpanoon ohjastamaan Panthersia lähellekään pudotuspelipaikkaa.
Nyt kuitenkin Floridassa puhaltavat uusvanhat tuulet. Rowe sai viime kauden jälkeen kenkää ja ohjat GM:n roolin osalta palautettiin Tallonille. Panthers-organisaatiossa, ja erityisesti pelaajien keskuudessa, ollaankin erittäin tyytyväisiä Tallonin paluuseen.
– Dalen paluu takaisin puikkoihin sai kaikki innostumaan. Sen voiman, jonka hän omaa, aistii myös pukukopissa. Hänen kaltaisen kaverin työskentely seurassa on äärimmäisen positiivinen juttu, joukkueen tähtipuolustaja Keith Yandle hehkuttaa avoimesti NBC Sportsille.
– Kaikki kunnioittavat häntä ja sitä kaikkea, mitä hän tekee tämän joukkueen eteen. Kauteen on mahtava lähteä, kun tietää, että hän turvaa meidän selustamme, hän johtaa tätä joukkuetta ja kaiken kukkuraksi hän palkkasi loistavat valmentajat.
Totaalinen täyskäännös – ”Loput heitän varmaankin roskakoriin”
Rowe tunnettiin ehkä NHL:n historian voimakkaimmin tilastodataan luottaneena GM:nä. Toisin sanoen hän yritti ikään kuin tuoda baseballissa toimivat menetelmät osaksi jääkiekkoa, mikä ei selvästikään toiminut. Hänen lähtönsä jälkeen Tallon palkkasikin seuran uudeksi päävalmentajaksi Bob Boughnerin – täydellisen vastakohdan Rowelle – jota ei voisi tilastot vähempää kiinnostaa. – Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että ne (tilastomenetelmät) ovat ottaneet osan jääkiekon puhtaudesta pois. Minun teoriani on se, että analyysit ovat käyttökelpoisia tiettyyn pisteeseen saakka, mutta luonnollisesti sitä työskennellään edelleen ihmisten parissa, Boughner paalutti 560 WQAM -radiokanavan haastattelussa hyvin pian palkkauksensa jälkeen. – Jääkiekko on erilainen eläin, tämä ei ole baseballia. Tämä ei ole hitaasti etenevä urheilulaji, vaan kaikki tapahtuu huippunopeudessa ja todella vauhdikkaasti. Loppujen lopuksi minulle tärkein tilasto on voittosarake. Ne numerot merkkaavat minulle kaikkein eniten. – Totta kai on olemassa joitain käyttökelpoisia työkaluja, mutta olen ollut niin pitkään mukana jääkiekossa, että tiedän olemmeko pelanneet hyvin tai huonosti. En tarvitse sen tajuamiseen mitään kaavioita ja tiedän, milloin muutoksia on tehtävä. Tulen saamaan joka aamu tilastopaketin pöydälleni ja aion katsoa tiettyjä asioita, joista pidän ja joista en pidä. Loput heitän varmaankin roskakoriin.NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Utah Mammoth -hyökkääjälle kahden vuoden jatkosopimus – roima palkankorotus
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- Juuse Saros: surkea uutinen!
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää